Tosielämän Avarassa luonnossa!

Virittäydy tunnelmaan katsomalla tämä video:
(Mua alkaa itkettää kun katon tätä!)

Viime viikolla pidettiin pari päivää lomaa. Tiistaina (21.10) lähdettiin suomalaisen ryhmän kanssa safarille. Oltiin edellisellä viikolla käyty kyselemässä Mwanzassa safarifirmoilta vähän tarjouksia safarista, mutta aika tyyriitä oli niiden tarjoukset, joten oli kivaa kuulla, että pääsisimme vähän huokeammalla suomalaisen ryhmän kanssa Serengetiin ja Ngorongoroon. Meitä oli kaiken kaikkiaan sellainen vähän reilun 30 henkilön ryhmä ja me mahduttiin kuuteen autoon. Autot olivat sellaisia tyypillisiä safariautoja: neliveto Land Rovereita, joista vielä sai katon nostettua puoli metriä ylös, jotta eläimiä voisi katsella paremmin.

Mwanzasta Serengetin portille oli noin 2 tunnin ajomatka. Serengeritn luonnonpuisto ei ole aidattu, mutta sen läpikulkevan tien alku- ja loppukohdassa on portit, jotta tie voidaan sulkea yöksi ja voidaan laskea kuinka monta matkailijaa puistossa on ja autoliikenteestä voidaan periä sisäänpääsymaksu. Mwanzasta lähtiessämme alkoi hieman ripsiä vettä, ja kun olimme saapumassa Serengetiin, vettä satoi kaatamalla. Mietimme, että olisi tosi tylsää jos koko päivän vain sataisi ja kysyimme kuskilta, joka toimi myös oppaana, että luuleeko hän, että sade jatkuu. Tähän hän vastasi, että Serenget on niin iso, että sää vaihtelee luonnonpuiston alueella todella paljon ja että kunhan olemme ajaneet 7 kilometriä puistossa, niin ei enää sada. Ja kuski oli oikeassa. Olimme ehtineet ajaa luonnonpuiston portista sisälle, innostua ensimmäisistä paviaaneista ja gnuantiloopeista kun sade lakkasi ja 15 minuuttia myöhemmin paistoi aurinko!

Serengetin luonnonpuisto on Tansanian vanhin luonnonpuisto ja se on laajuudeltaan 14750 neliökilometriä. Aika isosta puistosta on siis kyse, sillä Uudenmaan maakunta on pinta-alaltaan 9096 neliökilometriä! Serenget on ihan Tansanian pohjoisosassa ja se ulottuu Kenian rajalle asti. Kenian puolella luonnonpuisto jatkuu, mutta se on siellä nimeltään Masai Mara. Serenget on saanut nimensä maasai-kielen sanasta siringeti, joka tarkoittaa loppumatonta tasankoa. Nimi kuvastikin todella Serengetin keskiosaa. Serenget koostuu noin yleisesti ottaen kolmesta eri alueesta: Serengetin tasangosta, Läntisestä käytävästä ja pohjoisen metsäalueista. Me ajettiin ensimmäisenä päivänä lännessä sijaitsevalta Ndabaka portilta Serengetin keskiosan isolle tasangolle Seroneraan, jossa olimme yötä. Toisena päivänä jatkoimme kaakkoon päin Naabi Hill portille, josta siirryimme Ngorongoron suojelualueelle.

Serenget ei ole suuri mitattuna vain pinta-alassa, vaan siellä on myös ihan jäätävästi eläimiä. Serengetin läpi kulkee vuosittain yli 1,5 miljoonaa gnuantilooppia ja n. 250000 seebraa. Ihan jokaista ei nähty, mutta nähtiin kyllä paljon eläimiä. Nähtiin safarin ”big fivestä” leijonia, elefantteja, kafferipuhveleita ja sarvikuono Ngorongorossa. Leopardi olisi ollut viides eläin safarin ”pakko nähdä”-listalta, mutta leopardi onkin erittäin harvinainen näky. Muita näkemiämme eläimiä oli seeprat, gnuantiloopit, impala-antiloopit, Thomsoningasellit, Grantingasellit, topiantiloopit, vesiantiloopit, paviaanit, mustanaamasilkkiapinat, kirahvit, virtahevot, krokotiilit, hyeenat, shakaalit, strutsit, sihteerilintu, harmaakruunukurjet, pelikaanit ja täältä Mwanzastakin tutut marabouhaikarat. Isojen lintujen lisäksi Serengetissä oli lukuisia pikkulintuja. Seeprat ja kirahvit olivat todella kauniita ja sympaattisia.

Meidän kuljettaja kertoili eläimistä faktoja sitä mukaa mitä nähtiin niitä. Ja seeproista hän kertoi muun muassa, että seepran pohjaväri on musta ja että raidat ovat valkoisia, eikä toisinpäin. Lisäksi seeprat seisovat laumassa niin, että joka suuntaan katsoo joku niin, että voidaan varoa petoeläimiä. Leijonia nähtiin reilut 10 ja ne olivat samaan aikaan todella ylväitä ja hellyttäviä lekotellessaan auringolta suojassa. Pelottavin eläin oli virtahepo. Söimme nimittäin pikniklounaan ulkona autoista ja olimme pysähtyneet joen lähelle. Joessa oli äänten perusteella virtahepoja ja niiden röhkintä oli niin kovaäänistä, että tuntui kuin ne olisivat olleet viereisessä puskassa. Hetkittäin piti ottaa Iinaa kädestä ja tarkastaa, kuinka nopeasti pystyisi juoksemaan takaisin autoon, jos hippo olisi hyökännyt meidän retkeläisten kimppuun. Onneksi me saimme syödä eväämme rauhassa ja toivottavasti hipot saivat ruokaa omalla lounasvuorollaan.

Ensimmäisen yön safarilla olimme Seronera Lodge nimisessä huippuhotellissa. Hotelli sijaitsi ihan Serengetin keskellä ja oli kyllä sen luokan hotelli, ettei kumpikaan meistä ole koskaan edes nähnytkään sen tasoista hotellia. Hotellista oli upeat näköalat ympäri Serengetin tasankoja ja näimme hienon auringonlaskun ja –nousun. Seurasimme myös huoneemme ikkunoista impala-antilooppeja. Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti Ngorongoron suojelualuetta puoli kahdeksan aikoihin. Matkalla Ngorongoroon näimme upeasti miten maisema muuttui. Serengetin keskiosa oli savannia silmänkantamattomiin, kun tulimme Serengetin itärajalle, oli maasto kukkulaista ja metsäistä ja lopulta Ngorongorossa maasto oli tasaista ruohotasankoa ja niiden ympärillä korkeita vuoria.

Ngorongoron suojelualue toimii kotina maasai-heimon asukkaille ja Ngorongoron alueella ei saa asua ketkään muut kuin maasait. Maasait ovat paimentolaisia ja he pitävät aaseja, lehmiä ja lampaita. Lehmiä ja lampaita he kasvattavat lihan, maidon ja veren takia ja aaseja tavaroiden ja veden kuljettamiseen. Serengetissä taas ei saa asua muita ihmisiä, kun hotellien työntekijät ja puiston riistanvartijahenkilökunta. joten kun saavuimme Nogorngoron alueelle, villieläinten ohella näimme lehmiä, lampaita, aaseja ja maasai-paimenia. Osana safarireissua pysähdyimme myös yhteen maasai-kylään. Kyläläiset esittivät meille tervetulotansseja ja –lauluja. Ensin oli vuorossa miesten laulu ja tanssi ja sitten naisten laulu ja tanssi, johon naiset hakivat meistä osan mukaan. Tervetulotoivotuksen jälkeen menimme sisälle kylään. Kylä oli rakennettu ympyrän malliseksi niin, että keskimmäisenä oli kokoontumispaikan tapainen aukio, jossa tanssit jatkuivat. Sekä naiset ja miehet esittivät rituaalitansseja. Maasai-tanssi on sellaista keinumista ja tasajaloin hyppimistä ja laulu moniäänistä hyminää. Oli todella upeaa nähdä maasaiden tanssi ja laulu oikeasti! Tanssien jälkeen meidän koko suomalainen ryhmämme jakautui pieniin ryhmiin ja pääsimme näkemään kyläläisten kodit sisältä. Maasai-perinteessä talot rakennetaan puusta ja heinästä, joka tehdään vedenkestäväksi mudalla ja lehmänlannalla. Talot ovat muodoltaan vähän niin kuin koppakuoriaisen koppia tai pärekoreja, jotka on käännetty ylösalaisin. Sisällä pienessä kodissa, johon me Iinan kanssa pääsimme, oli kaksi sänkyä, toinen vanhemmille ja toinen lapsille, ja tulipaikka, jossa ruoka valmistettiin. Sisällä oli käytännössä ihan pilkkopimeää, ainoat valonlähteet oli seiniin tehdyt pienet ilmanvaihtoreiät ja oviaukko, mikä sekään ei ollut iso. Eipä taida maasait notkua sisällä paljoakaan päivän aikana, sillä tilaa oli hädintuskin mulle, Iinalle, meidän maasai-oppaallemme ja talon omistajalle. Muutenkin elämä taitaa olla aika työntäyteistä, sillä kotieläinten täytyy laiduntaa isolla alueella saadakseen tarpeeksi ruokaa ja vettä pitää hakea ties kuinka pitkän matkan takaa. Kävimme myös katsomassa tämän kylän esikoulua. Lapsia varten oli rakennettu pieni talo, jossa valmistauduttiin koulunkäyntiä varten. Peruskoulun tämän kylän lapset käyvät sisäoppilaitoksessa, joka oli 25 kilometrin päässä.

Maasai-kylästä jatkoimme matkaa Ngorongoron suurimpaan nähtävyyteen, eli Ngorongoron kraaterille. Ngorongoron kraateri on itse asiassa tulivuoren kaldera, eli alaspäin romahtanut tulivuoren huippu, mutta siitä käytetään kuitenkin nimeä kraateri. Me saavuimme Ngorongon kraaterille vuoren rinteitä hitaasti ylöspäin kivuten ja yhtäkkiä olimme kraaterin reunalla ja näkymä oli mieletön! Kraaterin reunat ovat 610metriä syvät ja kraaterin pohja on pinta-alaltaan 260 neliökilometriä. Siis se oli niin suuri ettei sitä meinannut millään tajuta! Laskeuduttuamme kraaterin reunaa pitkin pohjalle lähdimme ajamaan kraaterin halki kosteikkoalueelle. Nogoronnorossa oli kuivakausi meneillään, joten heinä oli tasangolla keltaista ja kraaterin keskellä oleva sodajärvikin oli kutistunut melko pieneen. Sodajärvellä näimme kuitenkin flamingoja. Sodajärven vesi pulppuaa jostan tulivuoren uumenista ja on hapokasta, joten järvi näytti hieman kuplivalta.

Söimme lounaan kraaterin kosteikkoalueella, jossa oli vehreää ja paljon eläimiä. Parkkeerasimme automme pienen järvenrannalle ja totuttuun tapaan lounasseuranamme oli virtahepoja. Tällä kertaa pystyimme pitämään katseyhteyden hippoihin, joten niistä ei ollut vaaraa. Lounaspiknikin kaksi suurinta vaaraa olivat ensinnäkin monet kymmenet helmikanat ja erilaiset pikkulinnut, jotka olivat niin rohkeita, että tulivat melkein autoihin sisään närppimään ruokiamme. Toinen vaara oli lounaslaatikko, jonka olimme saaneet hotellista mukaamme. Laatikossa oli kaikkea hieman riskialtista syötävää kuten majoneesisämpylä, grillattu kanankoipi, omena, tuorejuustoa ja keitetty kananmuna. Hyvältähän nämä eväät maistuivat, mutta olivat kyllä meidän kahden riskialtein ruoka, mutta selvisimme ilman vatsanpuruja.

Ngorongoron kraaterissa oli verrattuna Serengetin aroihin vähän vähemmän eläimiä, mutta kraaterissakin näimme gnuita, seeproja, erilaisia antilooppeja, kafferipuhveleita, elefantteja, leijonan, virtahepoja ja sarvikuonon. Sarvikuonon näkeminen yleensä on aika tuurista kiinni, sillä niitä on niin vähän ja lämpimällä ilmalla ne saattavat vain makoilla jossain. Nyt kuitenkin kuskimme huomasi harmaan hahmon todella kaukana tiestä ja kun pysäytimme auton, näimme sarvikuonon kiikareilla. Sain myös otettua kuvan kameralla, mutta sitä katsoessa pitää kyllä olla vähän mielikuvitusta, jotta se näyttää oikealta sarvikuonolta. :D Sarvikuonon spottaamisen jälkeen lähdimme kipuamaan kraaterin rinnettä ylöspäin ja lopulta ajoimme kraterinharjanteella, josta näkyi sekä koko kraateri että tulivuoren rinteet ja alhaalla olevat laaksot.

Serengetin ja Ngorongoron näkeminen oli kyllä upea kokemus. Sitä maisemaa ja kaikkia niitä eläimiä katsoessa, tuli sellainen olo että voiko tää olla todellista ja että onko tämä paikka oikeasti olemassa. Juteltiin safariautossa, että piti pienin väliajoin todeta itselle, että kyllä ne kaikki eläimet oikeasti asuvat ja elävät siellä, että niitä ei ole tuotu sinne mistään meitä turisteja varten. Mieleen tuli myös mainokset, joissa yhdessä turisteja ajelutetaan savannilla ja heinikossa on miehiä, jotka sopivan aikaan kääntää heinikosta isoja pahvisia eläinkuvia näkyviin ja turistit luulevat kuvia oikeiksi eläimiksi. Toisessa mainoksessa se brittiläinen luontodokumenttimies esittelee jotain tulikärpäsparvea kun yhtäkkiä taustalla limuautomaatti pärähtää päälle. Meidän safarikokemus oli kuitenkin ihan aito! :D Kummankin luonnonpuiston koko oli myös sitä luokkaa, että oli ihan oikeasti vaikeaa käsittää, että ei ole kyseessä Töölönlahden puistosta tai edes Nuuksiosta, vaan että sitä maisemaa ja niitä eläimiä riitti ihan oikeasti silmänkantamattomiin. Ja tuli todella kiitollinen olo, että sai nähdä ne paikat, joita on nähnyt niin monesti Avara luonto-ohjelmassa.

Joten kun teillä on vähän ylimääräistä rahaa voidaan kumpikin Iinan kanssa suositella safaria – ihan uskomaton reissu!

Ngorongorosta ajoimme suojelualueen lähellä sijaitsevaan Karatun pikkukaupunkiin, jossa yövyimme ihan kivassa luterilaisessa hostellissa. Karatusta jatkoimme torstaiaamuna matkaa Arushaan. Pääsimme vielä suomalaisten matkassa Arushaan, jossa safariauto vei meidät Ethiopian spices and herbs-nimiseen hostelliin samalla kun suomalaisten porukka jatkoi matkaansa omille teilleen. Aika hauskasta nimestään huolimatta Ethiopian spices and herbs-hostellimme oli ihan todella mukava ja sitä oli täällä asuvat muut suomalaiset suositelleet. Torstaina otimme vähän lepoa hostellissa, sillä mulle oli tullut flunssa ja olimme tehneet matkaa aika monta päivää Geitasta alkaen, joten otimme torstaina päikkärit ja kävimme syömässä hyvin. Päivällisen söimme oman hostellimme ravintolassa. Maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni etiopialaista ruokaa. Söimme kasviskastikkeita injera-leivän kanssa. Injera-leipä on melkeen gluteenitonta ja hapatettua leipää, joka oli todella mielenkiintoisen makuista.

Perjantaina lähdimme aamupäivällä Arushassa olevaan Cultural heritage taidemuseoon ja käsityökauppaan. Museo on Tansanian suurin taidemuseo ja jos ihan oikein muistetaan, niin se ehkä oli peräti Afrikan suurin taidemuseo. Oli kumminpäin vain oli mukavaa katsella afrikkalaisia patsaita ja maalauksia. Löysimme Arushasta myös oikean kahvilan, jossa istuimme koko loppupäivän. Mwanzassa ei ole ihan kovinkaan montaa kahvilaa, jossa voisi vain istuskella, joten otimme kaiken irti tästä mahdollisuudesta vain istuskella ja syödä rauhassa. Teimme myös vähän ostoksia Arushassa. Olimme yhdessä turistikrääsäkojussa ja katselimme ohuesta peltipurkin kannesta tehtyjä Afrikan muotoisia korvakoruja. Myyjä huomasi, että meitä kumpaakin yskitti aika paljon, sillä minulla oli flunssa ja muutenkin safarin pölyt kutitti kummankin kurkkua. Korvakorumyyjä ajattelinkin sitten kokeilla tuuriaan ja selitti, että materiaali, josta korut oli tehty, on sellaista materiaalia, että siitä näkee onko kipeä vai terve. Eli nyt kun minä flunssaisena olin sitä kosketellut, se oli kiiltävä, mutta kun flunssa menisi ohi, pelti muuttuisi sameaksi. Alkoi muuten naurattaa aika paljon! :D Samoin myös myyjää, kun tajusi, ettei me mentäisi lankaan ja uskottaisi tuollaisia juttuja. Mutta korut me kuitenkin ostettiin, vaikka pelti ei vaihdakaan ulkomuotoa!

Lauantaina lähdimme sitten kotimatkalle. Olimme tämän pienen loman aikana nähneet todella upeaa luontoa, syöneet hyvin ja tehneet turistijuttuja. Yksi asia oli kuitenkin vielä näkemättä ja se oli Kilimajaron vuori. Kilimanjaro on Afrikan korkein vuori ja Arushasta sen luokse on alle kahden tunnin matka, mutta sinne ajaminen ei enää mahtunut matka-aikatauluumme. Mutta, kun olimme bussissa Arushasta Kilimanjaron lentokentällä, näimme kuin näimmekin Kilimanjaron vuoren! Se nousi horisontista ylös kohti taivasta! Tämä oli jotenkin melko kliseinen mutta upea lopetus tälle lomalle.

Koska haluamme, että te kaikki saisitte kokea pienen palan Serengetiä ja Nogongoroa laitamme valokuvia tietenkin, mutta haluamme myös jakaa ihan todella upean tvsarjan: Tinga Tinga tales from Africa. :D Ihan paras sarja! Laulu jää soimaan päähän ja sarjassa selitetään luonnon kummallisuuksia ihan parhaalla tavalla! Nauttikaa! :D

Terkuin, Riikka :)

Kuvia reissulta tulee valitettavasti vasta alkuviikosta, koska nettiyhteydet eivät tänään suosutuneet yhteistyöhön ja olemme viikonlopun nuortenleirillä. Siitä lisää seuraavan kerran! :)

Geitan kuvia

Lautan pakkausta peruuttamalla.

Lautan keula auki voi ihan hyvin ajella! Ei se kuitenkaan ollut koko matkaa auki,
 sillä reippaa lautturipojat vinssasivat sen käsipelillä kiinni!

Hieman on täysi lautta, mutta kyllä kyytiin aina yksi Ferrari mahtuu!

Mwanzan kapunki järveltä päin.

Koululaisia.

Kylä tien varrella.

Tie oli pomppuinen, kivinen ja kuoppainen. Välillä meni autokin ihan vinossa.

Speak english. Kirkon ylläpitämä esikoulu Geitassa.

Pieniä eskarilaisia.

Tämä tyttö poseerasi tomerasti! 

Majoituimme Geitassa mukavassa guesthousessa. Oli oikeasti aika luksusta! :)

Hannan kyydillä kylille lähdössä! Täällä on siis vaseman puoleinen liikenne.

Kylän kirkossa kanat kaakattivat. Kirkkona toimi olkikattoinen katos.

Lapsia kirkossa. Pieni poika istuu paperipussi päässä :)

Poikia ihmettelemässä meitä ja kirkon tapahtumia. 

Kivien kantoa uuden kirkon rakentamista varten.

Siskon selässä on hyvä nukkua. 

Hanna juttelee vanhan naisen kanssa ja saa hieman yleisöä.

Geitan kaupunkia.

Nuorten leiripäivästä. Mukana reilu 30 suomalaista ja melkoinen määrä
paikallista nuorisoa. Meno oli hyvä, laulu ja tanssi riemullista! :)

Mitäs täällä tapahtuu? Kiinnostuneita seuraamassa leiripäivää.

Lihapullia... eikun munkkeja ilman sokeria ja teetä! Paikallinen välipala.

Leiripäiväläisiä.

Ruokailua leiripäivässä. Meidän kohdalla loppui lusikat
 kesken, joten syötiin paikalliseen tapaan sormin. 

Asialliset sarvet lehmällä!

Mahtavaa maisemaa kaupungissa!

Herkkuruokaa Geitan seurakunnan tarjoamana. Vesimaloonia, ruokabanaania
 (maistuu ihan perunalta), pilauta (riisiruokaa), nuudelia, papukastiketta, pinaattimuhennosta,
 lihakastiketta ja kalaa! On muuten todella hyvää! :)

Toisen kylän kirkossa. 

Kirkon vessa!

Kylän aasit.

Kylän raittia matkalla takaisin Geitaan.

Geitan safari

Kovasti on jo safaripäivitystä kyselty.. No tässä nyt tulee yhdenlainen safaripäivitys, ei vielä kuitenkaan Serengetistä ja Ngorongorosta vaan safarista Geitaan… niin swahilin kielen sana safari tarkoittaa suomeksi matkaa :)

Toissa viikolla tänne Mwanzaan tuli vierailemaan suuri 30hlö ryhmä Kalajoen Kristilliseltä Opistolta. He halusivat tavata erityisesti Hannaa ja tutustua Hannan työhön, mutta myös Lähetysseuran työhön ja yhteistyökumppaneihin täällä noin yleensä. Ryhmässä oli mukana niin lapsiperheitä, nuorisoa, pariskuntia kuin eläkeläisiäkin, paljon matkustaneista aina ensi kertaa lentokoneessa tällä reissulla olleeseen.

Ryhmän ohjelma Tansaniassa oli tiivis ja monipuolinen ja saimme pyöriä heidän kanssaan viikon verran. Ryhmään tutustumisen lisäksi oli hauska nähdä myös lähettien työstä se puoli, että he aika-ajoin toimivat täällä melko turistioppaina. Toki yhtälailla meillekin täytyy toimia turistioppaana, mutta me olemme täällä hetken pidempään ja liikumme aika itsenäisesti kaupungilla, kaupoilla jne.

Kalajokisten ryhmälle oli järjestetty kahden yön retki Geitaan, joka sijaitsee myös tässä Victoriajärven rannalla ja on osa samaa hiippakuntaa kuin Mwanza. Geitaan pääsee myös maitse, mutta lyhempi reitti oli pakata meidän porukan viisi autoa ja aika monen muun menijän autot lauttaan ja ylittää lahti. Oli kyllä lautassa tunnelmaan, kun täti kaloineen, pari linja-autollista väkeä kimpsuineen ja kampsuineen, jokunen pähkinänmyyjä, yli 30 muzungua ja muutama muu ahtautui paattiin! Yli kuitenkin päästiin ja oli hienoa nähdä Mwanzan kaupunkia myös järveltä päin.

Matka lautalta jatkui jokseenkin möykkyistä tietä muutaman tunnin ajan, kunnes päästiin asfaltille ja huristeltiin vielä tunnin verran. Pakko sanoa, että tykkään kyllä automatkailusta täällä. Varsinkin näin kun on hyvät ja turvalliset kuskit sekä autot. On jotenkin mukavaa seurailla autonikkunasta ohi vilahtavien kylien elämää, ihmisiä arkensa keskellä ja katsella vaihtuvia maisemia. Koska meitä oli niin monta autollista, oli mukana myös hiippakunnan omia kuskeja. Minä pääsin piispan kuskin kyytiin, joka puhuu hyvää englantia ja kertoili matkalla tarinoita ja opetti swahilin sanoja. Matka sujui siis kaikin puolin mukavasti.

Perillä Geitassa virallisten tervetulotoivotusten jälkeen meidät vietiin tutustumaan seurakunnan esikouluun. Siellä sitten ihmettelimme hetken toisiamme, hieman arat lapset ja jättimäinen ryhmä valkoisia. Lyhyen vierailun aikana opettajat esittäytyivät ja lapset esittivät muutaman laulun. Lopuksi otettiin ryhmäkuvat niin kuin täällä on tapana.

Päivän ohjelmaamme kuului vierailu neljään kylään, jota varten jakauduimme neljään ryhmään. Minä lähdin Hannan ryhmän mukana yhteen hieman kauempana olleista kylistä. Vastaanotto kylän kirkolla oli uskomaton. Romahtaneen kirkon tilalle rakennetussa katoksessa oli koolla valtavasti ihmisiä, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi lauluin ja tanssein. Meille oli kannettu paikalle tuolit, muu väki istui kivien päälle laitetuilla puunrungoilla, vanhan kirkon sokkelilla tai mukanaan tuomilla jakaroilla. Kesken ohjelman seurailin sivustalla istuvien naisten touhuja. Yhtäkkiä yksi heistä kupsahti selälleen maahan ja valtavan höyhenpilven keskeltä kuului nauru: kana oli yhtäkkiä tupsahtanut valtavasti räpiköiden naisen syliin! :D

Meille erityisvieraina oli myös varattu erityistä tehtävää, nimittäin kantaa uutta kirkkoa varten valtavia kiviä niitä varten kaivettuun kuoppaan. En ihan ole varma, kuinka homman on tarkoitus toimia, mutta ainakin kirkon väelle tuntui olevan tärkeää, että olimme siinä mukana. Vielä ennen kuin lähdimme takaisin Geitaan, meille tarjottiin ateria erään kyläläisen kotona. Lisäksi pysähdyimme tervehtimään vanhempaa rouvaa ja toivottamaan hänet tervetulleeksi jumalanpalvelukseen sunnuntaina, johon osa ryhmästä jälleen tulee vierailemaan ja saarnaamaan.

Toisen retkipäivän ohjelmaan kuului yhteinen nuortenleiripäivä. Ohjelmassa oli laulua, raamattuopetusta, tanssia, leikkiä, näytelmää yms sekä suomalaisten että paikallisten järjestämänä. Leiripäivä järjestettiin läheisellä koululla, koska kylän kirkko oli sen verran pieni, ettemme kaikki olisi sinne mahtuneet, paikalla kun oli reilun 30 suomalaisen lisäksi ehkä noin 80 nuorta. Päivä oli mukava, harmittavasti valtava sade esti kuitenkin esimerkiksi yhteisen jalkapallon pelaamisen. Toisaalta sade on täällä odotettu asia ja nyt sitä vettä tosiaan tuli. Nuorten riemu, laulu ja tanssi oli kuitenkin mahtava nähdä. Se millä voimalla laulu täällä tulee pysäyttää joka kerta.

Viimeisenä Geitan päivänämme jakauduimme jälleen ryhmiin kylien jumalanpalveluksia varten. Kävimme kuitenkin ensimmäisenä aamulla esittäytymässä pääkirkon jumalanpalveluksessa, joka alkoi klo 7.00. Ai ai, kun on aikaisin aamu-uniselle! :D Pääkirkolla oli taitava kuoro, mutta ehkä näin suomalaiseen kirkkokulttuuriin tottuneelle ainakin tämän kuoron tanssi oli hiukan huvittava. Muutenkin täällä on kuulemma mennyt tuo äänentoistoinnostus siinä mielessä vähän yli, että osa kuoroista ei enää laula itse, vaan laittaa nauhat soimaan play backinä ja tanssii siihen päälle jonkin koreografian. Tämä kuoro kuitenkin lauloi, itse ja hyvin, vaikkakin tausta tuli nauhalta.

Pääkirkolta lähdimme kyliin jumalanpalveluksiin, jossa Kalajoen ryhmästä valittu henkilö saarnasi tulkin välityksellä. Tälläkin kylällä oli selvästi iso juttu, että tulimme, sillä koko jumalanpalvelus videoitiin. Jumalanpalveluksen toimittanut evankelista käski aluksi kaikki ulos kirkosta vessan taakse jonoon, josta kuljimme kulkueena kirkkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen seurasi Kalajoen ryhmän tuliaisten jako, valtava määrä kiitospuheita ja lauluesityksiä puolin ja toisin. Ja kaikki tietenkin kuvattiin, myös se kun meille tarjottiin ruokaa ja söimme :D Mutta uskomatonta vieraanvaraisuutta saimme kokea täälläkin: Geitaan lähdimme massut täynnä ja suuri pussillinen maapähkinöitä mukana.

Geitaan päästyämme tapasimme muut ryhmät, jaoimme kokemuksia, otimme ryhmäkuvia ja saimme seurakunnalta muistoksi diplomit osallistumisesta heidän työhönsä. Aika herttaista :) Safari Geitaan oli kokonaisuutenaan antoisa. Oli mukava tutustua niin Kalajoen ryhmään kuin paikalliseen väkeen. Erityisesti mieleen jäivät kylien väki ja heidän vieraanvaraisuutensa.

Terkuin, Iina :) 

Erityisterkut Kalajoelle! Oli kiva, että olitte! :)

Ja tämän postauksen kuvien jälkeen seuraava päivitys on sitten siitä Serengetin safarista ;)

Kuvia parin viikon takaa

Ibandan pyhäkoulun valmistelua.

Meidän hienot tee-se-itse flanellot.

Aamun ihanat värit Hannan keittiön ikkunasta.
 Tuolla kukkulan huipulla on Ibandan kirkko, johon kävelimme.

Hieman eksyksissä paikallisten ystäviemme kanssa.
 Hirvittävä helle ja jyrkkä mäki on hyvä yhdistelmä.

Pyhäkoulua Ibandalla. Taustalla rakenteilla oleva kirkko.

Kävelevät tuolit.

Ibandan kuoro valmistautuu päivän kuorokilpailuun omassa kirkossaan.

Pyhäkoululasten kanssa hassuilua. 

Hannan kotiapulaisen tai dadan (siskon) kuoro kuorokilpailussa. 

Muutama kuva meiltä kotoa. Makkarissa meidän sängyt verkkoineen
 ja ihana punainen lamppu :D

Olkkarissa ihana leopardisohva ja joku datis.
 Leopardisohvan lisäksi samalla kuosilla löytyy myös kaksi nojatuolia.

Näitä lemmikkejä löytyi ensimmäisellä viikolla useampi. Sitten ihana
 suomalaisnaapurimme leipoi meille myrkkyä sisältäviä torakkapullia, joita sijoittelimme
kylppäreihin ja keittiöön. Eipä ole näitä lemmikkejä enää näkynyt! :)

Ruoanlaiton valmisteluja. Vihannekset ja hedelmät likoamassa etikkavedessä. 

Lisää ruoanlaiton valmisteluja. Riisin lajittelu ja myöhemmin liotus. 

Juomaveden suodatusta. Vihreässä ämpärissä oleva likavesi puhdistuu sinisen
 suodattimen läpi ja valuu letkun kautta kanisteriin.

Pientä luksusta! Sauna suomalaisen lähettiperheen pihalla! Puhdas, raikas ja levännyt olo! :)

Tarinaa muutaman viikon takaa

Menoa ja tekemistä on riittänyt ja blogi elää nyt hieman ajasta jäljessä, joten ajattelin kirjoitella hiukan muutaman viikon takaisesta elämästä :)

Sunnuntaina (12.10) oli aikainen herätys, klo 5.30, ja lähtö Ibandalle pitämään pyhäkoulua. Olin vielä puoliunessa, kun Riikka jo suuntasi suihkuun, mutta yllätyksekseni hän tulikin takaisin nopeammin kuin odotin. Syykin selvisi pian: Meille ei tullut vettä! Hienoa! Siitä sitten mukavasti eilisen päivän hikisinä ja pölyisinä suomalaisten naapurien kyydillä tuomiokirkolle, jossa tapasimme Nyakaton opiskelijan, joka lähti meille tulkiksi. Hän oli kuitenkin odottanut, että tulisimme taksilla emmekä naapurien kyydillä, joten meillä ei ollut kyytiä tuomiokirkolta Ibandalle. No eikun kävelemään! Onneksi aikaisin aamulla aurinko ei vielä paistanut polttavasti, mutta silti saimme hyvän hien eilisten lisäksi pintaan, kun kiipesimme kivistä mäkeä kohti huippua! Ibandan kirkkohan tosiaan sijaitsee aivan vuoren huipulla :P

Pyhäkoulu meni tosi kivasti! Meitä pyydettiin opettamaan lapsille kertomus sokeasta Batrimaioksesta, jonka Jeesus paransi ja siihen liittyen olimme askarrelleet edellisenä iltana tee-se-itse-flanellot eli paperinuket, joita teippailimme haavateipeillä kiinni fläppipaperiin. Lisäksi leikimme lasten kanssa tunnusteluleikkiä, jossa jokainen sai laittaa käden pussiin ja kokeilla, mitä esineitä sieltä löytyy. Lapsia oli ehkä noin 50 ja hauskaa heillä tuntui olevan. Kirkon jälkeen lapset piirittivät meidät, halusivat kokeilla, miltä suorat hiuksemme tuntuvat ja ihmettelivät luomia käsissämme. Tulkkinamme ollut opiskelija selitti lapsille, että olemme lainanneet heiltä ihonväriä ja laittaneet sen käsissä oleviin luomiimme :P

Ibandalta matka jatkui puolen päivän aikaan takaisin tuomiokirkolle. Siellä oli jo melko tohina käynnissä, kun tuomiokirkon eri kuorot valmistautuivat lähtöön hiippakunnan kuorokilpailuun Kiloleleen, 20min ajomatkan päähän. Hannan kotiapulainen tai dada, sisko, niin kuin me häntä kutsumme laulaa myös yhdessä tuomiokirkon kuoroista ja pääsimme yhdessä hänen kuoronsa kanssa samalla daladalalla kuuntelemaan kilpailua. Paikalla oli valtavasti väkeä piispasta alkaen ja kuoroja osallistui yhteensä 16. Jokainen kuoro lauloi yhden saman saksalaisen virren swahiliksi ja lisäksi oli vapaata ohjelmistoa. Jokaiselle kuorolle oli annettu tarkka esiintymisaika 10min, mutta aika alusta saakka oli selvää, että aikataulua ei nyt ihan noudatettu, vaikka siitä verotettiin pisteissä. Muita arviointikriteerejä olivat mm pukeutumisen ja ulkonäön yhdenmukaisuus, yhdenmukainen liikkuminen (tanssiaskeleen piti olla kunnossa), kuorolaisten katsekontakti johtajaan, johtajan tapa asetella kuorolaiset järjestykseen, johtajan tervehdys ja kyllä sitä itse lauluakin arvioitiin. Kuorot olivat upeaa kuultavaa ja kivaa katseltavaa, mutta jotenkin jännää on, että kilpailukappaleeksi kuulemma lähes aina valitaan joku saksalainen virsi, vaikka ainakin omaan korvaan afrikkalainen musiikki soi kuorojen esittämänä luontevammin ja kauniimmin kuin jäykähkö eurooppalainen kappale. Kuuntelimme kuoroista ehkä 11, mutta loppuun saakka emme aikaisesta aamusta, vähäisestä ruoasta ja hikisestä olosta johtuen jaksaneet olla ja myöhemmin kuulimmekin, että kilpailu oli jatkunut iltayhdeksään saakka arvioinnin venyessä ja vanuessa. Oli kuitenkin hieno kokemus päästä seuraamaan kilpailua ja näkemään dadan esiintyminen. Dada kertoi seuraavana päivänä, että heidän kuoronsa oli saanut 119 pistettä, voittaja oli saanut 146 ja viimeiseksi sijoittunut n 40 eli hyvä dada, sijoitus reippaasti yli puolen välin! :)

Vielä illallakaan Hannalla ei tullut vettä. Riikka kävi testaamassa meidän asunnon alakerrassa ja sieltä tuli, joten marssiamme toiveikkaasti sinne suihkuun. Juuri kun onnessamme siitä, että nyt pääsemme pesulle, availimme suihkun hanoja, vesi loppui sieltäkin! Onneksi suomalaiset naapurimme 90 rappusen päässä olivat sanoneet aikaisemmin, että heillä tulee vettä, joten soitimme viimeisenä oljenkortenamme heille ja pääsimme peseytymään. Seuraavana päivänä dadan tullessa ihmettelimme edelleen jatkuvaa vesikatkoa. Myöhemmin selvisi, että samassa taloyhtiössä on kaksi vesilukumittaria, joista meidän mittarin lasku oli maksettu, mutta toisen ei. Vesilaitokselta olivat käyneet katkaisemassa vedet meiltä, kun eihän se nyt oo niin just kummasta katkaisee, kunhan joku vesi vaan laitetaan poikki! :D Onneksi dada oli selvittämässä sotkua ja vedet saatiin takaisin!

Alun perin tänne tullessamme meidän oli tarkoitus asua muutama yö Hannalla ja sitten muuttaa omaan alakerran asuntoon. Lopultahan homma meni niin, että asuimme Hannalla kaksi viikkoa ennen kuin pääsimme muuttamaan. Asunnon siivous edellisten asukkaitten jäljeltä venyi, meidän täältä ostamat moskiittoverkot olivat ommeltavina, Riikan verkolle ei ollut koukkua katossa eikä liedessä ei ollut sähköä. Viimein kaikki saatiin kutenkin hoidettua ja pääsimme muuttamaan. Meillä on hillitön lukaali! Kasi kylppäriä, kaksi makuuhuonetta, iso keittiö ja iso olohuone.. ei oikeen olla varmoja, onko täällä riittävästi tilaa meille kahdelle! :D Asunto on valmiiksi kalustettu: meillä on ihanat leobardikuvioiset sohvat ja punaiset lamput seinillä, muutama pieni pöytä ja läpinäkyvät verhot! Viehättävää! :D Vartijat kantoivat Riikan sängyn samaan huoneeseen, missä minun sänky jo valmiiksi oli, kun toinen makuuhuone oli pihan puolelle ja siksi melko meluisa. Käymme edelleen Hannalla pesemässä pyykkiä ja kyläilemässä, mutta viihdymme omassa kodissa nyt tosi hyvin! :)

Arjen sujumiseksi olemme saaneet Lähetysseuran suomalaisilta lainaksi astioita, lakanoita ja muuta pientä helpottamaan elämäämme. Silti tavallisten asioiden tekeminen täällä kestää huomattavasti pidempään, kun Suomessa. Vaikka Mwanza on Tansanian toisiksi suurin kaupunki, ei täällä silti ruokaostoksia pysty tekemään yhdestä kaupasta niin kuin Suomessa. Erikseen ovat toriostokset: hedelmä, vihannekset, kananmunat, riisi, pavut, linssit yms ja ruokakauppaostokset: mehut, maidot, vessapaperit, voi, säilykkeet, pastat ja muut ulkomailta tuodut tuotteet. Leivänkin olemme useimmiten ostaneet suoraan leipomosta.

Ruoanlaitto myös on tosi hidasta. Yhtenä päivänä sain tuherrettua kolme tuntia yhden kasvissosekeiton kanssa :D Kaikki vihannekset ja hedelmät kun on ensin liotettava etikkavedessä, jotta niistä kuolee epäpuhtaudet ja hyönteiset ja vasta sitten niitä voi käyttää. Samoin riisistä on ensin lautasella nypittävä kaikki irtoroska pois ja sitten vielä liotettava huolellisesti. Meillä on käytössä yhteensä yksi 10l kattila ja yksi ehkä max 2l kattila, paistinpannu, vedenkeitin ja yksi sähkölevy, veitsi, leikkuulauta, muutama lautanen, pari mukia ja muutamat veitset, haarukat ja lusikat. Kuulostaa ehkä vähältä, mutta yllättävän hyvin sitä oikeasti näilläkin huomaa pärjäävänsä. Silti on tarkoin mietittävä missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä ja mitä tarvitsee missäkin vaiheessa.

Juomavettä ajatellen ostimme jo Suomesta mukaan Nerox-vedensuodattimen, kun sitä meille täältä suositeltiin. Se on sellainen ihme survival-härveli, joka puhdistaa juomavettä vaikka kuravellistä. Me puhdistamme sillä veden kraanavedestä, joka täällä siis ei ole juomakelpoista. Nerox laitetaan pöydällä olevaan likavesiastiaan, josta puhdasvesi valuu letkua pitkin alempana tuolilla olevaan vesikanisteriin. Näin saamme puhdasta vettä noin 8l vuorokaudessa ja se riittää meille ihan hyvin ruoanlaittoon, juomiseen ja hampaiden pesuun. Tiskiveden taas lämmitämme erikseen kraanavedestä kattilassa ja suihkuvesi täytyy muistaa laittaa lämpiämään noin varttia ennen, jos haluaa saada lämmintä vettä. Aika värkkäilemistä Suomen oloihin tottuneille, mutta olemme silti etuoikeutettuja: suoraan ikkunastamme näemme kukkuloita, joiden taloissa ei ole lainkaan juoksevaa vettä vaan se haetaan ämpäreissä kauempaa kaivolta. Sellaista lutrausta siis meillä täällä! :)

Terkuin, Iina

Pikainen päivitys!

Ihan äkkiä kirjoittelen vain, että kaikki on täällä hyvin, vaikkei hetkeen ollakaan ehditty kirjoitella kuulumisia! Viikonloppuna tai ensi viikon alussa on luvassa taas enemmän tarinaa ja kuvia, kunhan edimme kotiutua ja istua alas kirjoittelemaan. Ollaan siis oltu mennyt viikonloppu reissussa Geitassa ja kylissä ja huomenna lähdemme safarille Serengetiin ja Ngorongoroon! Jännää! Toivottavasti on paljon eläimiä ja elämyksiä luvassa! Mukavaa viikkoa kaikille sinne Suomeen! Kuullaan taas! :)

Kuvia toisen viikon hommista

Pienessä kaatosateessa kotiin! :p

Nyakaton kirjastoa näkökulmasta riippuen järjestämässä tai sekoittamassa.

Kirjaston uudet kirjat saavat leiman.

Mexican burger eli valtava pulla, mihin oli kaiverrettu kolo juustoiselle papukastikkeelle..
 Vähintäänkin jännittävä näin länsimaiseen makuun :P

Jiwe Kuun lapsia laulamassa.

Lattiakuvasovellusta aiheesta Jeesus tyynnyttää myrskyn.

Jiwe Kuun uusi kirkko.

Naapuri.