Tosielämän Avarassa luonnossa!

Virittäydy tunnelmaan katsomalla tämä video:
(Mua alkaa itkettää kun katon tätä!)

Viime viikolla pidettiin pari päivää lomaa. Tiistaina (21.10) lähdettiin suomalaisen ryhmän kanssa safarille. Oltiin edellisellä viikolla käyty kyselemässä Mwanzassa safarifirmoilta vähän tarjouksia safarista, mutta aika tyyriitä oli niiden tarjoukset, joten oli kivaa kuulla, että pääsisimme vähän huokeammalla suomalaisen ryhmän kanssa Serengetiin ja Ngorongoroon. Meitä oli kaiken kaikkiaan sellainen vähän reilun 30 henkilön ryhmä ja me mahduttiin kuuteen autoon. Autot olivat sellaisia tyypillisiä safariautoja: neliveto Land Rovereita, joista vielä sai katon nostettua puoli metriä ylös, jotta eläimiä voisi katsella paremmin.

Mwanzasta Serengetin portille oli noin 2 tunnin ajomatka. Serengeritn luonnonpuisto ei ole aidattu, mutta sen läpikulkevan tien alku- ja loppukohdassa on portit, jotta tie voidaan sulkea yöksi ja voidaan laskea kuinka monta matkailijaa puistossa on ja autoliikenteestä voidaan periä sisäänpääsymaksu. Mwanzasta lähtiessämme alkoi hieman ripsiä vettä, ja kun olimme saapumassa Serengetiin, vettä satoi kaatamalla. Mietimme, että olisi tosi tylsää jos koko päivän vain sataisi ja kysyimme kuskilta, joka toimi myös oppaana, että luuleeko hän, että sade jatkuu. Tähän hän vastasi, että Serenget on niin iso, että sää vaihtelee luonnonpuiston alueella todella paljon ja että kunhan olemme ajaneet 7 kilometriä puistossa, niin ei enää sada. Ja kuski oli oikeassa. Olimme ehtineet ajaa luonnonpuiston portista sisälle, innostua ensimmäisistä paviaaneista ja gnuantiloopeista kun sade lakkasi ja 15 minuuttia myöhemmin paistoi aurinko!

Serengetin luonnonpuisto on Tansanian vanhin luonnonpuisto ja se on laajuudeltaan 14750 neliökilometriä. Aika isosta puistosta on siis kyse, sillä Uudenmaan maakunta on pinta-alaltaan 9096 neliökilometriä! Serenget on ihan Tansanian pohjoisosassa ja se ulottuu Kenian rajalle asti. Kenian puolella luonnonpuisto jatkuu, mutta se on siellä nimeltään Masai Mara. Serenget on saanut nimensä maasai-kielen sanasta siringeti, joka tarkoittaa loppumatonta tasankoa. Nimi kuvastikin todella Serengetin keskiosaa. Serenget koostuu noin yleisesti ottaen kolmesta eri alueesta: Serengetin tasangosta, Läntisestä käytävästä ja pohjoisen metsäalueista. Me ajettiin ensimmäisenä päivänä lännessä sijaitsevalta Ndabaka portilta Serengetin keskiosan isolle tasangolle Seroneraan, jossa olimme yötä. Toisena päivänä jatkoimme kaakkoon päin Naabi Hill portille, josta siirryimme Ngorongoron suojelualueelle.

Serenget ei ole suuri mitattuna vain pinta-alassa, vaan siellä on myös ihan jäätävästi eläimiä. Serengetin läpi kulkee vuosittain yli 1,5 miljoonaa gnuantilooppia ja n. 250000 seebraa. Ihan jokaista ei nähty, mutta nähtiin kyllä paljon eläimiä. Nähtiin safarin ”big fivestä” leijonia, elefantteja, kafferipuhveleita ja sarvikuono Ngorongorossa. Leopardi olisi ollut viides eläin safarin ”pakko nähdä”-listalta, mutta leopardi onkin erittäin harvinainen näky. Muita näkemiämme eläimiä oli seeprat, gnuantiloopit, impala-antiloopit, Thomsoningasellit, Grantingasellit, topiantiloopit, vesiantiloopit, paviaanit, mustanaamasilkkiapinat, kirahvit, virtahevot, krokotiilit, hyeenat, shakaalit, strutsit, sihteerilintu, harmaakruunukurjet, pelikaanit ja täältä Mwanzastakin tutut marabouhaikarat. Isojen lintujen lisäksi Serengetissä oli lukuisia pikkulintuja. Seeprat ja kirahvit olivat todella kauniita ja sympaattisia.

Meidän kuljettaja kertoili eläimistä faktoja sitä mukaa mitä nähtiin niitä. Ja seeproista hän kertoi muun muassa, että seepran pohjaväri on musta ja että raidat ovat valkoisia, eikä toisinpäin. Lisäksi seeprat seisovat laumassa niin, että joka suuntaan katsoo joku niin, että voidaan varoa petoeläimiä. Leijonia nähtiin reilut 10 ja ne olivat samaan aikaan todella ylväitä ja hellyttäviä lekotellessaan auringolta suojassa. Pelottavin eläin oli virtahepo. Söimme nimittäin pikniklounaan ulkona autoista ja olimme pysähtyneet joen lähelle. Joessa oli äänten perusteella virtahepoja ja niiden röhkintä oli niin kovaäänistä, että tuntui kuin ne olisivat olleet viereisessä puskassa. Hetkittäin piti ottaa Iinaa kädestä ja tarkastaa, kuinka nopeasti pystyisi juoksemaan takaisin autoon, jos hippo olisi hyökännyt meidän retkeläisten kimppuun. Onneksi me saimme syödä eväämme rauhassa ja toivottavasti hipot saivat ruokaa omalla lounasvuorollaan.

Ensimmäisen yön safarilla olimme Seronera Lodge nimisessä huippuhotellissa. Hotelli sijaitsi ihan Serengetin keskellä ja oli kyllä sen luokan hotelli, ettei kumpikaan meistä ole koskaan edes nähnytkään sen tasoista hotellia. Hotellista oli upeat näköalat ympäri Serengetin tasankoja ja näimme hienon auringonlaskun ja –nousun. Seurasimme myös huoneemme ikkunoista impala-antilooppeja. Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti Ngorongoron suojelualuetta puoli kahdeksan aikoihin. Matkalla Ngorongoroon näimme upeasti miten maisema muuttui. Serengetin keskiosa oli savannia silmänkantamattomiin, kun tulimme Serengetin itärajalle, oli maasto kukkulaista ja metsäistä ja lopulta Ngorongorossa maasto oli tasaista ruohotasankoa ja niiden ympärillä korkeita vuoria.

Ngorongoron suojelualue toimii kotina maasai-heimon asukkaille ja Ngorongoron alueella ei saa asua ketkään muut kuin maasait. Maasait ovat paimentolaisia ja he pitävät aaseja, lehmiä ja lampaita. Lehmiä ja lampaita he kasvattavat lihan, maidon ja veren takia ja aaseja tavaroiden ja veden kuljettamiseen. Serengetissä taas ei saa asua muita ihmisiä, kun hotellien työntekijät ja puiston riistanvartijahenkilökunta. joten kun saavuimme Nogorngoron alueelle, villieläinten ohella näimme lehmiä, lampaita, aaseja ja maasai-paimenia. Osana safarireissua pysähdyimme myös yhteen maasai-kylään. Kyläläiset esittivät meille tervetulotansseja ja –lauluja. Ensin oli vuorossa miesten laulu ja tanssi ja sitten naisten laulu ja tanssi, johon naiset hakivat meistä osan mukaan. Tervetulotoivotuksen jälkeen menimme sisälle kylään. Kylä oli rakennettu ympyrän malliseksi niin, että keskimmäisenä oli kokoontumispaikan tapainen aukio, jossa tanssit jatkuivat. Sekä naiset ja miehet esittivät rituaalitansseja. Maasai-tanssi on sellaista keinumista ja tasajaloin hyppimistä ja laulu moniäänistä hyminää. Oli todella upeaa nähdä maasaiden tanssi ja laulu oikeasti! Tanssien jälkeen meidän koko suomalainen ryhmämme jakautui pieniin ryhmiin ja pääsimme näkemään kyläläisten kodit sisältä. Maasai-perinteessä talot rakennetaan puusta ja heinästä, joka tehdään vedenkestäväksi mudalla ja lehmänlannalla. Talot ovat muodoltaan vähän niin kuin koppakuoriaisen koppia tai pärekoreja, jotka on käännetty ylösalaisin. Sisällä pienessä kodissa, johon me Iinan kanssa pääsimme, oli kaksi sänkyä, toinen vanhemmille ja toinen lapsille, ja tulipaikka, jossa ruoka valmistettiin. Sisällä oli käytännössä ihan pilkkopimeää, ainoat valonlähteet oli seiniin tehdyt pienet ilmanvaihtoreiät ja oviaukko, mikä sekään ei ollut iso. Eipä taida maasait notkua sisällä paljoakaan päivän aikana, sillä tilaa oli hädintuskin mulle, Iinalle, meidän maasai-oppaallemme ja talon omistajalle. Muutenkin elämä taitaa olla aika työntäyteistä, sillä kotieläinten täytyy laiduntaa isolla alueella saadakseen tarpeeksi ruokaa ja vettä pitää hakea ties kuinka pitkän matkan takaa. Kävimme myös katsomassa tämän kylän esikoulua. Lapsia varten oli rakennettu pieni talo, jossa valmistauduttiin koulunkäyntiä varten. Peruskoulun tämän kylän lapset käyvät sisäoppilaitoksessa, joka oli 25 kilometrin päässä.

Maasai-kylästä jatkoimme matkaa Ngorongoron suurimpaan nähtävyyteen, eli Ngorongoron kraaterille. Ngorongoron kraateri on itse asiassa tulivuoren kaldera, eli alaspäin romahtanut tulivuoren huippu, mutta siitä käytetään kuitenkin nimeä kraateri. Me saavuimme Ngorongon kraaterille vuoren rinteitä hitaasti ylöspäin kivuten ja yhtäkkiä olimme kraaterin reunalla ja näkymä oli mieletön! Kraaterin reunat ovat 610metriä syvät ja kraaterin pohja on pinta-alaltaan 260 neliökilometriä. Siis se oli niin suuri ettei sitä meinannut millään tajuta! Laskeuduttuamme kraaterin reunaa pitkin pohjalle lähdimme ajamaan kraaterin halki kosteikkoalueelle. Nogoronnorossa oli kuivakausi meneillään, joten heinä oli tasangolla keltaista ja kraaterin keskellä oleva sodajärvikin oli kutistunut melko pieneen. Sodajärvellä näimme kuitenkin flamingoja. Sodajärven vesi pulppuaa jostan tulivuoren uumenista ja on hapokasta, joten järvi näytti hieman kuplivalta.

Söimme lounaan kraaterin kosteikkoalueella, jossa oli vehreää ja paljon eläimiä. Parkkeerasimme automme pienen järvenrannalle ja totuttuun tapaan lounasseuranamme oli virtahepoja. Tällä kertaa pystyimme pitämään katseyhteyden hippoihin, joten niistä ei ollut vaaraa. Lounaspiknikin kaksi suurinta vaaraa olivat ensinnäkin monet kymmenet helmikanat ja erilaiset pikkulinnut, jotka olivat niin rohkeita, että tulivat melkein autoihin sisään närppimään ruokiamme. Toinen vaara oli lounaslaatikko, jonka olimme saaneet hotellista mukaamme. Laatikossa oli kaikkea hieman riskialtista syötävää kuten majoneesisämpylä, grillattu kanankoipi, omena, tuorejuustoa ja keitetty kananmuna. Hyvältähän nämä eväät maistuivat, mutta olivat kyllä meidän kahden riskialtein ruoka, mutta selvisimme ilman vatsanpuruja.

Ngorongoron kraaterissa oli verrattuna Serengetin aroihin vähän vähemmän eläimiä, mutta kraaterissakin näimme gnuita, seeproja, erilaisia antilooppeja, kafferipuhveleita, elefantteja, leijonan, virtahepoja ja sarvikuonon. Sarvikuonon näkeminen yleensä on aika tuurista kiinni, sillä niitä on niin vähän ja lämpimällä ilmalla ne saattavat vain makoilla jossain. Nyt kuitenkin kuskimme huomasi harmaan hahmon todella kaukana tiestä ja kun pysäytimme auton, näimme sarvikuonon kiikareilla. Sain myös otettua kuvan kameralla, mutta sitä katsoessa pitää kyllä olla vähän mielikuvitusta, jotta se näyttää oikealta sarvikuonolta. :D Sarvikuonon spottaamisen jälkeen lähdimme kipuamaan kraaterin rinnettä ylöspäin ja lopulta ajoimme kraterinharjanteella, josta näkyi sekä koko kraateri että tulivuoren rinteet ja alhaalla olevat laaksot.

Serengetin ja Ngorongoron näkeminen oli kyllä upea kokemus. Sitä maisemaa ja kaikkia niitä eläimiä katsoessa, tuli sellainen olo että voiko tää olla todellista ja että onko tämä paikka oikeasti olemassa. Juteltiin safariautossa, että piti pienin väliajoin todeta itselle, että kyllä ne kaikki eläimet oikeasti asuvat ja elävät siellä, että niitä ei ole tuotu sinne mistään meitä turisteja varten. Mieleen tuli myös mainokset, joissa yhdessä turisteja ajelutetaan savannilla ja heinikossa on miehiä, jotka sopivan aikaan kääntää heinikosta isoja pahvisia eläinkuvia näkyviin ja turistit luulevat kuvia oikeiksi eläimiksi. Toisessa mainoksessa se brittiläinen luontodokumenttimies esittelee jotain tulikärpäsparvea kun yhtäkkiä taustalla limuautomaatti pärähtää päälle. Meidän safarikokemus oli kuitenkin ihan aito! :D Kummankin luonnonpuiston koko oli myös sitä luokkaa, että oli ihan oikeasti vaikeaa käsittää, että ei ole kyseessä Töölönlahden puistosta tai edes Nuuksiosta, vaan että sitä maisemaa ja niitä eläimiä riitti ihan oikeasti silmänkantamattomiin. Ja tuli todella kiitollinen olo, että sai nähdä ne paikat, joita on nähnyt niin monesti Avara luonto-ohjelmassa.

Joten kun teillä on vähän ylimääräistä rahaa voidaan kumpikin Iinan kanssa suositella safaria – ihan uskomaton reissu!

Ngorongorosta ajoimme suojelualueen lähellä sijaitsevaan Karatun pikkukaupunkiin, jossa yövyimme ihan kivassa luterilaisessa hostellissa. Karatusta jatkoimme torstaiaamuna matkaa Arushaan. Pääsimme vielä suomalaisten matkassa Arushaan, jossa safariauto vei meidät Ethiopian spices and herbs-nimiseen hostelliin samalla kun suomalaisten porukka jatkoi matkaansa omille teilleen. Aika hauskasta nimestään huolimatta Ethiopian spices and herbs-hostellimme oli ihan todella mukava ja sitä oli täällä asuvat muut suomalaiset suositelleet. Torstaina otimme vähän lepoa hostellissa, sillä mulle oli tullut flunssa ja olimme tehneet matkaa aika monta päivää Geitasta alkaen, joten otimme torstaina päikkärit ja kävimme syömässä hyvin. Päivällisen söimme oman hostellimme ravintolassa. Maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni etiopialaista ruokaa. Söimme kasviskastikkeita injera-leivän kanssa. Injera-leipä on melkeen gluteenitonta ja hapatettua leipää, joka oli todella mielenkiintoisen makuista.

Perjantaina lähdimme aamupäivällä Arushassa olevaan Cultural heritage taidemuseoon ja käsityökauppaan. Museo on Tansanian suurin taidemuseo ja jos ihan oikein muistetaan, niin se ehkä oli peräti Afrikan suurin taidemuseo. Oli kumminpäin vain oli mukavaa katsella afrikkalaisia patsaita ja maalauksia. Löysimme Arushasta myös oikean kahvilan, jossa istuimme koko loppupäivän. Mwanzassa ei ole ihan kovinkaan montaa kahvilaa, jossa voisi vain istuskella, joten otimme kaiken irti tästä mahdollisuudesta vain istuskella ja syödä rauhassa. Teimme myös vähän ostoksia Arushassa. Olimme yhdessä turistikrääsäkojussa ja katselimme ohuesta peltipurkin kannesta tehtyjä Afrikan muotoisia korvakoruja. Myyjä huomasi, että meitä kumpaakin yskitti aika paljon, sillä minulla oli flunssa ja muutenkin safarin pölyt kutitti kummankin kurkkua. Korvakorumyyjä ajattelinkin sitten kokeilla tuuriaan ja selitti, että materiaali, josta korut oli tehty, on sellaista materiaalia, että siitä näkee onko kipeä vai terve. Eli nyt kun minä flunssaisena olin sitä kosketellut, se oli kiiltävä, mutta kun flunssa menisi ohi, pelti muuttuisi sameaksi. Alkoi muuten naurattaa aika paljon! :D Samoin myös myyjää, kun tajusi, ettei me mentäisi lankaan ja uskottaisi tuollaisia juttuja. Mutta korut me kuitenkin ostettiin, vaikka pelti ei vaihdakaan ulkomuotoa!

Lauantaina lähdimme sitten kotimatkalle. Olimme tämän pienen loman aikana nähneet todella upeaa luontoa, syöneet hyvin ja tehneet turistijuttuja. Yksi asia oli kuitenkin vielä näkemättä ja se oli Kilimajaron vuori. Kilimanjaro on Afrikan korkein vuori ja Arushasta sen luokse on alle kahden tunnin matka, mutta sinne ajaminen ei enää mahtunut matka-aikatauluumme. Mutta, kun olimme bussissa Arushasta Kilimanjaron lentokentällä, näimme kuin näimmekin Kilimanjaron vuoren! Se nousi horisontista ylös kohti taivasta! Tämä oli jotenkin melko kliseinen mutta upea lopetus tälle lomalle.

Koska haluamme, että te kaikki saisitte kokea pienen palan Serengetiä ja Nogongoroa laitamme valokuvia tietenkin, mutta haluamme myös jakaa ihan todella upean tvsarjan: Tinga Tinga tales from Africa. :D Ihan paras sarja! Laulu jää soimaan päähän ja sarjassa selitetään luonnon kummallisuuksia ihan parhaalla tavalla! Nauttikaa! :D

Terkuin, Riikka :)

Kuvia reissulta tulee valitettavasti vasta alkuviikosta, koska nettiyhteydet eivät tänään suosutuneet yhteistyöhön ja olemme viikonlopun nuortenleirillä. Siitä lisää seuraavan kerran! :)