Kuvia parin viikon takaa

Ibandan pyhäkoulun valmistelua.

Meidän hienot tee-se-itse flanellot.

Aamun ihanat värit Hannan keittiön ikkunasta.
 Tuolla kukkulan huipulla on Ibandan kirkko, johon kävelimme.

Hieman eksyksissä paikallisten ystäviemme kanssa.
 Hirvittävä helle ja jyrkkä mäki on hyvä yhdistelmä.

Pyhäkoulua Ibandalla. Taustalla rakenteilla oleva kirkko.

Kävelevät tuolit.

Ibandan kuoro valmistautuu päivän kuorokilpailuun omassa kirkossaan.

Pyhäkoululasten kanssa hassuilua. 

Hannan kotiapulaisen tai dadan (siskon) kuoro kuorokilpailussa. 

Muutama kuva meiltä kotoa. Makkarissa meidän sängyt verkkoineen
 ja ihana punainen lamppu :D

Olkkarissa ihana leopardisohva ja joku datis.
 Leopardisohvan lisäksi samalla kuosilla löytyy myös kaksi nojatuolia.

Näitä lemmikkejä löytyi ensimmäisellä viikolla useampi. Sitten ihana
 suomalaisnaapurimme leipoi meille myrkkyä sisältäviä torakkapullia, joita sijoittelimme
kylppäreihin ja keittiöön. Eipä ole näitä lemmikkejä enää näkynyt! :)

Ruoanlaiton valmisteluja. Vihannekset ja hedelmät likoamassa etikkavedessä. 

Lisää ruoanlaiton valmisteluja. Riisin lajittelu ja myöhemmin liotus. 

Juomaveden suodatusta. Vihreässä ämpärissä oleva likavesi puhdistuu sinisen
 suodattimen läpi ja valuu letkun kautta kanisteriin.

Pientä luksusta! Sauna suomalaisen lähettiperheen pihalla! Puhdas, raikas ja levännyt olo! :)

Tarinaa muutaman viikon takaa

Menoa ja tekemistä on riittänyt ja blogi elää nyt hieman ajasta jäljessä, joten ajattelin kirjoitella hiukan muutaman viikon takaisesta elämästä :)

Sunnuntaina (12.10) oli aikainen herätys, klo 5.30, ja lähtö Ibandalle pitämään pyhäkoulua. Olin vielä puoliunessa, kun Riikka jo suuntasi suihkuun, mutta yllätyksekseni hän tulikin takaisin nopeammin kuin odotin. Syykin selvisi pian: Meille ei tullut vettä! Hienoa! Siitä sitten mukavasti eilisen päivän hikisinä ja pölyisinä suomalaisten naapurien kyydillä tuomiokirkolle, jossa tapasimme Nyakaton opiskelijan, joka lähti meille tulkiksi. Hän oli kuitenkin odottanut, että tulisimme taksilla emmekä naapurien kyydillä, joten meillä ei ollut kyytiä tuomiokirkolta Ibandalle. No eikun kävelemään! Onneksi aikaisin aamulla aurinko ei vielä paistanut polttavasti, mutta silti saimme hyvän hien eilisten lisäksi pintaan, kun kiipesimme kivistä mäkeä kohti huippua! Ibandan kirkkohan tosiaan sijaitsee aivan vuoren huipulla :P

Pyhäkoulu meni tosi kivasti! Meitä pyydettiin opettamaan lapsille kertomus sokeasta Batrimaioksesta, jonka Jeesus paransi ja siihen liittyen olimme askarrelleet edellisenä iltana tee-se-itse-flanellot eli paperinuket, joita teippailimme haavateipeillä kiinni fläppipaperiin. Lisäksi leikimme lasten kanssa tunnusteluleikkiä, jossa jokainen sai laittaa käden pussiin ja kokeilla, mitä esineitä sieltä löytyy. Lapsia oli ehkä noin 50 ja hauskaa heillä tuntui olevan. Kirkon jälkeen lapset piirittivät meidät, halusivat kokeilla, miltä suorat hiuksemme tuntuvat ja ihmettelivät luomia käsissämme. Tulkkinamme ollut opiskelija selitti lapsille, että olemme lainanneet heiltä ihonväriä ja laittaneet sen käsissä oleviin luomiimme :P

Ibandalta matka jatkui puolen päivän aikaan takaisin tuomiokirkolle. Siellä oli jo melko tohina käynnissä, kun tuomiokirkon eri kuorot valmistautuivat lähtöön hiippakunnan kuorokilpailuun Kiloleleen, 20min ajomatkan päähän. Hannan kotiapulainen tai dada, sisko, niin kuin me häntä kutsumme laulaa myös yhdessä tuomiokirkon kuoroista ja pääsimme yhdessä hänen kuoronsa kanssa samalla daladalalla kuuntelemaan kilpailua. Paikalla oli valtavasti väkeä piispasta alkaen ja kuoroja osallistui yhteensä 16. Jokainen kuoro lauloi yhden saman saksalaisen virren swahiliksi ja lisäksi oli vapaata ohjelmistoa. Jokaiselle kuorolle oli annettu tarkka esiintymisaika 10min, mutta aika alusta saakka oli selvää, että aikataulua ei nyt ihan noudatettu, vaikka siitä verotettiin pisteissä. Muita arviointikriteerejä olivat mm pukeutumisen ja ulkonäön yhdenmukaisuus, yhdenmukainen liikkuminen (tanssiaskeleen piti olla kunnossa), kuorolaisten katsekontakti johtajaan, johtajan tapa asetella kuorolaiset järjestykseen, johtajan tervehdys ja kyllä sitä itse lauluakin arvioitiin. Kuorot olivat upeaa kuultavaa ja kivaa katseltavaa, mutta jotenkin jännää on, että kilpailukappaleeksi kuulemma lähes aina valitaan joku saksalainen virsi, vaikka ainakin omaan korvaan afrikkalainen musiikki soi kuorojen esittämänä luontevammin ja kauniimmin kuin jäykähkö eurooppalainen kappale. Kuuntelimme kuoroista ehkä 11, mutta loppuun saakka emme aikaisesta aamusta, vähäisestä ruoasta ja hikisestä olosta johtuen jaksaneet olla ja myöhemmin kuulimmekin, että kilpailu oli jatkunut iltayhdeksään saakka arvioinnin venyessä ja vanuessa. Oli kuitenkin hieno kokemus päästä seuraamaan kilpailua ja näkemään dadan esiintyminen. Dada kertoi seuraavana päivänä, että heidän kuoronsa oli saanut 119 pistettä, voittaja oli saanut 146 ja viimeiseksi sijoittunut n 40 eli hyvä dada, sijoitus reippaasti yli puolen välin! :)

Vielä illallakaan Hannalla ei tullut vettä. Riikka kävi testaamassa meidän asunnon alakerrassa ja sieltä tuli, joten marssiamme toiveikkaasti sinne suihkuun. Juuri kun onnessamme siitä, että nyt pääsemme pesulle, availimme suihkun hanoja, vesi loppui sieltäkin! Onneksi suomalaiset naapurimme 90 rappusen päässä olivat sanoneet aikaisemmin, että heillä tulee vettä, joten soitimme viimeisenä oljenkortenamme heille ja pääsimme peseytymään. Seuraavana päivänä dadan tullessa ihmettelimme edelleen jatkuvaa vesikatkoa. Myöhemmin selvisi, että samassa taloyhtiössä on kaksi vesilukumittaria, joista meidän mittarin lasku oli maksettu, mutta toisen ei. Vesilaitokselta olivat käyneet katkaisemassa vedet meiltä, kun eihän se nyt oo niin just kummasta katkaisee, kunhan joku vesi vaan laitetaan poikki! :D Onneksi dada oli selvittämässä sotkua ja vedet saatiin takaisin!

Alun perin tänne tullessamme meidän oli tarkoitus asua muutama yö Hannalla ja sitten muuttaa omaan alakerran asuntoon. Lopultahan homma meni niin, että asuimme Hannalla kaksi viikkoa ennen kuin pääsimme muuttamaan. Asunnon siivous edellisten asukkaitten jäljeltä venyi, meidän täältä ostamat moskiittoverkot olivat ommeltavina, Riikan verkolle ei ollut koukkua katossa eikä liedessä ei ollut sähköä. Viimein kaikki saatiin kutenkin hoidettua ja pääsimme muuttamaan. Meillä on hillitön lukaali! Kasi kylppäriä, kaksi makuuhuonetta, iso keittiö ja iso olohuone.. ei oikeen olla varmoja, onko täällä riittävästi tilaa meille kahdelle! :D Asunto on valmiiksi kalustettu: meillä on ihanat leobardikuvioiset sohvat ja punaiset lamput seinillä, muutama pieni pöytä ja läpinäkyvät verhot! Viehättävää! :D Vartijat kantoivat Riikan sängyn samaan huoneeseen, missä minun sänky jo valmiiksi oli, kun toinen makuuhuone oli pihan puolelle ja siksi melko meluisa. Käymme edelleen Hannalla pesemässä pyykkiä ja kyläilemässä, mutta viihdymme omassa kodissa nyt tosi hyvin! :)

Arjen sujumiseksi olemme saaneet Lähetysseuran suomalaisilta lainaksi astioita, lakanoita ja muuta pientä helpottamaan elämäämme. Silti tavallisten asioiden tekeminen täällä kestää huomattavasti pidempään, kun Suomessa. Vaikka Mwanza on Tansanian toisiksi suurin kaupunki, ei täällä silti ruokaostoksia pysty tekemään yhdestä kaupasta niin kuin Suomessa. Erikseen ovat toriostokset: hedelmä, vihannekset, kananmunat, riisi, pavut, linssit yms ja ruokakauppaostokset: mehut, maidot, vessapaperit, voi, säilykkeet, pastat ja muut ulkomailta tuodut tuotteet. Leivänkin olemme useimmiten ostaneet suoraan leipomosta.

Ruoanlaitto myös on tosi hidasta. Yhtenä päivänä sain tuherrettua kolme tuntia yhden kasvissosekeiton kanssa :D Kaikki vihannekset ja hedelmät kun on ensin liotettava etikkavedessä, jotta niistä kuolee epäpuhtaudet ja hyönteiset ja vasta sitten niitä voi käyttää. Samoin riisistä on ensin lautasella nypittävä kaikki irtoroska pois ja sitten vielä liotettava huolellisesti. Meillä on käytössä yhteensä yksi 10l kattila ja yksi ehkä max 2l kattila, paistinpannu, vedenkeitin ja yksi sähkölevy, veitsi, leikkuulauta, muutama lautanen, pari mukia ja muutamat veitset, haarukat ja lusikat. Kuulostaa ehkä vähältä, mutta yllättävän hyvin sitä oikeasti näilläkin huomaa pärjäävänsä. Silti on tarkoin mietittävä missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä ja mitä tarvitsee missäkin vaiheessa.

Juomavettä ajatellen ostimme jo Suomesta mukaan Nerox-vedensuodattimen, kun sitä meille täältä suositeltiin. Se on sellainen ihme survival-härveli, joka puhdistaa juomavettä vaikka kuravellistä. Me puhdistamme sillä veden kraanavedestä, joka täällä siis ei ole juomakelpoista. Nerox laitetaan pöydällä olevaan likavesiastiaan, josta puhdasvesi valuu letkua pitkin alempana tuolilla olevaan vesikanisteriin. Näin saamme puhdasta vettä noin 8l vuorokaudessa ja se riittää meille ihan hyvin ruoanlaittoon, juomiseen ja hampaiden pesuun. Tiskiveden taas lämmitämme erikseen kraanavedestä kattilassa ja suihkuvesi täytyy muistaa laittaa lämpiämään noin varttia ennen, jos haluaa saada lämmintä vettä. Aika värkkäilemistä Suomen oloihin tottuneille, mutta olemme silti etuoikeutettuja: suoraan ikkunastamme näemme kukkuloita, joiden taloissa ei ole lainkaan juoksevaa vettä vaan se haetaan ämpäreissä kauempaa kaivolta. Sellaista lutrausta siis meillä täällä! :)

Terkuin, Iina

Pikainen päivitys!

Ihan äkkiä kirjoittelen vain, että kaikki on täällä hyvin, vaikkei hetkeen ollakaan ehditty kirjoitella kuulumisia! Viikonloppuna tai ensi viikon alussa on luvassa taas enemmän tarinaa ja kuvia, kunhan edimme kotiutua ja istua alas kirjoittelemaan. Ollaan siis oltu mennyt viikonloppu reissussa Geitassa ja kylissä ja huomenna lähdemme safarille Serengetiin ja Ngorongoroon! Jännää! Toivottavasti on paljon eläimiä ja elämyksiä luvassa! Mukavaa viikkoa kaikille sinne Suomeen! Kuullaan taas! :)

Kuvia toisen viikon hommista

Pienessä kaatosateessa kotiin! :p

Nyakaton kirjastoa näkökulmasta riippuen järjestämässä tai sekoittamassa.

Kirjaston uudet kirjat saavat leiman.

Mexican burger eli valtava pulla, mihin oli kaiverrettu kolo juustoiselle papukastikkeelle..
 Vähintäänkin jännittävä näin länsimaiseen makuun :P

Jiwe Kuun lapsia laulamassa.

Lattiakuvasovellusta aiheesta Jeesus tyynnyttää myrskyn.

Jiwe Kuun uusi kirkko.

Naapuri.

Muzungut mäessä

Tämä viikon voisi tiivistää mäkien ja kukkuloiden ylösalas kävelemiseen. Täältä meidän kodilta pääsee mukavasti alamäkeä alas kaupunkiin, mutta se tarkoittaa, että takaisin tullessa on armoton ylämäki. Matkaa keskustaan on varmaan vain 1,5-2 kilometriä, mutta kotimme on Mwanzan kaupungille tyypillisten kiviröykkiöiden päällä, joten mäki on aika jyrkkä. Tällä viikolla ollaan tehty myös ennätyksiä kävelemisessä.  Tiistaina kävelimme mäen mukavasti kahdesti edestakaisin, sillä olin unohtanut kännykän kotiin ja meidän oli pakko käydä ostamassa lisää puheaikaa. Alaspäin kestää noin puoli tuntia kävellä ja ylöspäin tavallisesti 45 min, mutta tällä viikolla kipitimme kahdesti mäen ylös 15 minuutissa, sillä alkoi jo tulla ilta ja täällä ei kannata liikkua omillaan pimeällä.

Keskiviikkona olin taas Nyakaton Raamattukoululla samalla kun Iina suunnitteli Suomi-koulua kotona. Tämä viikko on ollut koeviikko, joten opiskelijat ovat kirjoittaneet kokeita eikä opetusta ole ollut. Nyakaton koulu on muistaakseni tuplaantunut opiskelijamäärältään viimeisen vuoden aikana ja tämä näkyy muun muassa koeviikolla kun kaikille opiskelijoille tarvittaisiin kirjoituspöytä ja tuoli. Tämän syksyn ajan koululla on opiskeltu niiden pulpettien ääressä, joita jo oli entuudestaan, mutta luokkiin on tuotu myös ruokalan pöydät, joten lounas syödään piharakennuksissa tai puiden alla. Koulun rehtori on tilannut puusepältä 50 pulpettia ja tuolia, jotta kaikille opiskelijoille olisi työpöydät sekä pöydät ruokailuja varten. Uusien pöytien ja tuolien valmistumista voi seurata päivittäin, sillä puuseppä työskentelee koulun pihalla.

Nyakatossa opiskelee n. 70-80 opiskelijaa. Luokkia on neljä. Evankelista opiskelijoita on ensimmäisen vuoden ja toisen vuoden opiskelijoita. Heidän joukossaan osa naisista opiskelee myös parish worker:ksi, eli seurakunnan ja jumalanpalvelusten käytännöllisten tehtävien hoitajiksi. Teologian opiskelijoita on myös kaksi vuositasoa. Opiskelijoista osa on kotoisin Mwanzan ja Victorian järven itäisen alueen hiippakunnan alueelta, mutta suurin osa on kotoisin pitkienkin matkojen päästä ympäri Tansaniaa. Oma Tansanian maantietoni on vähän heikkoa vielä, joten kun joku opiskelija on kertonut olevansa kotoisin jostain, on pitänyt myöhemmin tarkistaa kartasta, mistä semmoinen kaupunki tai kylä löytyisi. Yhden kaupungin löysinkin! :D

Tämän viikon työtehtäviin koululla kuului koulun kirjaston järjestely. Koululla on melko pieni, mutta ihan monipuolinen kirjasto, kirjat tosin ovat hyllyissä ihan miten sattuu: osa oli täysin väärässä hyllyssä ja toiset oli oikeassa hyllyssä, mutta palautettu nurinpäin. Aloitin yhden tansanialaisen opettajan kanssa lajittelemaan kirjoja. Ensin vähän mietin ja ihmettelin, että mitenköhän onnistuu kirjojen lajittelu ja luokittelu, koska suurin osa kirjoista on swahiliksi. Mutta siinä sen opettajan kanssa kirjoja katellessa huomattiinkin, että kirjoissa olikin numeroidut luokkamerkinnät! 220 numeroiset ovat Raamattuja, 221 numeroiset Vanhan testamenttiin ja 225 numeroiset Uuteen testamenttiin liittyviä kirjoja. Joten alettiin vaan ottamaan kirjoja pois hyllyistä ja lajittelemaan niitä tuoleille luokkamerkintöjen mukaan ja pikkuhiljaa laittamaan niitä hyllyihin. Vähän hassuun järjestykseen kirjat kyllä menevät, sillä numerojärjestys alkaa nyt kirjahyllyn vasemmasta reunasta ja menevät ylhäältä alas samalla kun kirjat ovat aakkosjärjestyksessä oikealta vasemmalle. Keksisiköhän vielä jonkun järjestyksen, jolla saisi järjestystä vielä enemmän sekaisin..? Kirjojen lajittelu oli aika hidasta hommaa ja työ jäi vielä kesken, joten jatkan sitä varmaan tässä syksyn aikana aina kun ehdin…

Keskiviikkona Hannan kotiapulainen oli sanonut Iinalle, että meillä on sähköä varmaankin vielä keskiviikkopäiväksi, mutta torstaina pitäisi käydä ostamassa. Täällä sähkön voi ostaa joko laskulla ja kulutuksen mukaan tai sitten pre-paidina vähän niin kuin puheajan kännykkään. Noh, keskiviikkoillan istuimme yhdessä huoneessa kerrallaan koko muu kämppä pimeänä säästäen sähköä. Torstaina lähdimmekin sitten sähköostoksille. Ohjeena oli että yhtä hotellia vastapäätä on kioski, josta saa pre-paid sähköä. Selvä! Tiesimme entuudestaan yhden kioskin, josta saa kännykän pre-paidkortteja, joten suuntasimme sinne. Ja mikäs siinä, kysyimme, että voiko täältä ostaa sähköä ja saihan sieltä! Myyjä otti esille faxin ja kaupan korttipäätteen yhdistelmältä näyttävän masiinan, johon hän näpytteli meidän mittarin numeron ja summan, jolla halusimme ostaa sähköä ja vips meillä oli taas sähköä. Illalla kävimme vielä näpyttelemässä sähkömittariin jonkun numeroyhdistelmän ja nyt voi taas huoletta ladata kännykän akun ja keittää vettä ilman, että tarvii pelätä että käytti viimeiset sähköt.

Torstain ohjelmaan kuului myös Tunaweezan kehitysvammaisten toimintakeskukseen nopea tutustuminen. Toimintakeskuksessa oli n 20 kehitysvammaista oppilasta, sekä nuoria että aikuisia. Yksi Lähetysseuran kummioppilaista on päässyt toimintakeskukseen opettelemaan erilaisia arjentaitoja ja käsitöitä. Oppilaat tulevat päivittäin Tunaweezaan ja asuvat kotonaan. Tunaweeza on saksalaisen järjestön perustama ja ylläpitämä, vaikka henkilökunta koostuu paikallisista ihmisistä.

Tunaweezan jälkeen kävimme kaupungilla pyörähtämässä ja suuntasimme hiippakunnan toimistolle Imaanille. Siellä oli tarkoitus tavata hiippakunnan nuorisotyön pastori, jonka kanssa menisimme Jiwe Kuu-nimiseen seurakuntaan pitämään lapsille raamattuopetusta. Olimme pohtineet, että millähän me mentäisiin sinne Jiwe Kuulle, sillä tiesimme, että tie sinne oli huonossa kunnossa. Noh, kun olimme hetken odottaneet Imaanilla, niin eikös se pastori hurauttanut hiippakunnan pihalle itse omalla moottoripyörällä mukanaan kaksi moottoripyörätaksia ”pikipikiä”. Niillä porhalsimme sitten ylös kukkulalle Jiwe Kuulle eli Isolle kivelle. Pikipikit ovat täällä aika tavallisia kulkuvälineitä, mutta täytyy kyllä myöntää, että hieman jännitti, sillä teiden kunto ja täkäläinen liikenne on vähän erilaista kuin Suomessa. Mutta pääsimme kuitenkin hyvin seurakunnalle.

Jiwe Kuulla meitä odotti laulava lasten kuoro. Lapset olivat kokoontuneet kirkon pihalle puiden alle kiville, sillä pyhäkoululla ei ollut omia tiloja vielä. Meidät otti vastaan seurakunnan pyhäkouluopettaja, joka heti alkuun pahoitteli, että lapsia on näin vähän, sillä oli arki-ilta. Lapsiahan oli kuitenkin todellisuudessa n. 70! Joten meille lasten lukumäärä riitti vallan mainiosti. Taisi lasten seassa olla pari vuohtakin ruohoa syömässä. Kun olimme saapuneet ja tuli hiljaista, lapsijoukosta kaikkein pienin lapsi nousi seisomaan, osoitti meitä sormella ja sanoi ”Muzungu”, jolloin kaikki lapset, aikuiset ja me purskahdimme nauramaan. Muzungu on vanha sana, jolla tarkoitetaan vaeltelevaa valkoista ihmistä, jolla ei ole mitään tekemistä. Yleensä ilmaisu ei ole kovin positiivinen ja sitä kuulee silloin tällöin kaupungilla, mutta tälle huudahdukselle ei voinut kuin nauraa, sillä lapsi oli niin vilpitön huomatessaan meidät.

Illan aluksi lapset lauloivat lauluja ja esittivät ulkoa oppimiaan raamatunlauseita. Olimme Iinan kanssa valmistelleet kertomuksen siitä, miten Jeesus tyynnyttää myrskyn lattiakuvamenetelmää käyttäen. Aloitimme kuitenkin leikkimällä ”Kuka pelkää kalastajaa?” leikkiä, joka oli muunnos ”Kuka pelkää mustaa miestä” leikistä. Leikin jälkeen aloimme kertoa kertomusta Jeesuksesta ja myrskystä ja opetuslasten ja meidän kaikkien ihmisten erilaisista peloista. Lapset osallistuivat kertomuksen edetessä rakennettavan kuvan tekemiseen ja huomasin, miten osa lapsista hivuttautui vähitellen lähemmäs ja lähemmäs maahan rakentuvaa kuvaa. Kun olimme valmiita, lauloimme vähän vielä ja lopuksi menimme pastorin kotiin limsalle. (Täällä tarjotaan aina limsaa. Ja aikuisetkin juovat. Täällä limsaa laimennettiin vedellä. Ei kuitenkaan kumpikaan meistä Iinan kanssa.) Illan päätteeksi pitikin sitten lähteä kotiinpäin ja mitenkäs muuten kuin niillä moottoripyörillä. Vaikka niillä päästiinkin ihan hyvin, niin toivotaan kyllä, että niitä ei tarvitsisi käyttää kovinkaan usein liikkumiseen. Jiwe Kuulle menemme luultavasti uudestaan pitämään vastaavanlaisia lasten kirkkohetkiä, mikä olisi kiva asia. :)

Tässä viikonlopun aikana ollaan taas ehditty vaikka ja mitä, mutta niistä pitää kertoa ensiviikolla. Joten kwa heri, näkemisiin!

Riikka

Ps. Sen lisäksi että ollaan Iinan kanssa opeteltu hedelmien ja vihannesten nimiä, niin tässä yksi päivä opimme että swahilin kielessä piste ei tule lauseen loppuun vaan se aloittaa lauseen. 

Kuvia ensimmäiseltä viikolta

Ibandan kirkko. Taakse on rakenteilla uusi.

Ibandan lasten esittämä laulu. 

Jostain syystä videon kuva on hieman puuroinen, mutta onneksi ääni kuuluu.

Lasten esittämä näytelmä siitä, kuinka lastenkin on tärkeä päästä kirkkoon.

Kolehtihuutokaupassa tomaatteja. Jos ei ole tuoda rahaa kolehtiin,
 voi yhtä hyvin tuoda vaikka vihanneksia, kankaita tai kanan.

Ibandan ympäristöä.

Hedelmäsalaatti porkkanoilla. Myöhemmin kuultiin, että raaoissa porkkanoissa on
 usein matoja, joten voi olla että jää seuraavalla kerralla syömättä.

Toriostokset.

Chpsi myayi eli munakas, johon on paistettu ranskalaiset sisään. Nam!

Pieni sade keskiviikkona. Yleensä tästä näkee järven yli vastarannalle.

Nyakaton lukujärjestys. Sen lukemisesta haastavanpaa tekee tansanialaiset kellonajat.

Riikka toimistohommissa kirjoittamassa kokeita puhtaaksi swahlilin kielellä.

Opettaja kävi kirjoittamassa toimiston oveen, että opiskelijoilta pääsy kielletty. Odottakaa ulkona.
 Muuten olisi voinut jonkun silmään osua puhtaaksi kirjoitettavanamme ollut tentti.

Maaseutua matkalla koululle, johon saattelimme Lähetysseuran kummioppilaan.

Tyttö, ämpäri ja patja kulkemassa uutta koulua kohti luokkatovereiden avustamana. 

Näkymät Shynyangan piispan parvekkeelta paikalliseen kouluun.

Albiinokeskuksessa.

Apinanleipäpuu ja kaunis auringonlasku matkalla Shynyangasta Mwanzaan.

Maaseutua hämärtyvässä illassa.

Pikkaisen ehkä aurinko häikäisee, mutta tässä ajattelimme istua kaikessa rauhassa,
 kunnes tamaanit hyökkäsivät (vahingossa) :D

 

Ja tältä nämä tamaani-kaverit näyttävät! :D

Tansanialaisen elämän ihmettelyä

Reilu viikko ollaan nyt oltu Mwanzassa tutustumassa kaupunkiin ja elämään täällä. Aika on kulunut nopeasti, mutta toisaalta ollaan lyhyessä ajassa ehditty tehdä, nähdä ja kokea niin paljon, että tuntuu, kuin oltaisiin oltu täällä jo pidempäänkin.

Viime sunnuntaina Hanna vei meidät jumalanpalvelukseen kaupunginosaan nimeltä Ibanda. Jumalanpalvelukset täällä alkavat hiukan aikaisemmin kuin Suomessa, nimittäin klo 7, 8 tai 9. Suomessa klo 10 tekee joskus tiukkaa, mutta tämän jälkeen lupaan olla siihen hyvin tyytyväinen :) Ibandalla jumalanpalvelus alkoi kahdeksalta. Ibanda on köyhempää aluetta Mwanzan rinteillä ja siellä meidän on tarkoitus jatkossa pitää silloin tällöin lasten sunnuntaita eli jonkin tyyppistä pyhäkoulua. Kirkkorakennus oli todella sympaattinen eivätkä kaikki seurakuntalaiset mahtuneet kirkkoon sisälle, mutta tuoleja oli lisää kirkon ulkopuolella ja aaltopeltiseinien välistä näki alttarille niin, että ulkonakin pystyi osallistumaan sanajumalanpalvelukseen. Täällä vietettiin jo nyt lasten ja enkelien päivää ja siksi kirkossa oli paljon lasten esittämää ohjelmaa. Kuoro lauloi ihanasti, lapset näyttelivät, esittivät ulkoa opettelemiaan raamatunkohtia ja monissa kirkossa lapset kuulemma myös saarnasivat. Ibandalla saarnan piti yksi Nyakaton opiskelija. Jumalanpalvelus musiikkeineen Ibandalla oli vaikuttava kokemus! Aikaisesta herätyksestä huolimatta kannatti tulla!

Suomesta meiltä on kyselty paljon, millaista ruokaa täällä on. Tähän mennessä ollaan syöty hyvin monenlaista ruokaa. Kotona Hannan ihana apulainen on laittanut ihan peruskotiruokaa, kanakastiketta, tonnikalakastiketta, kasvissosekeittoa yms. Ulkona ollaan taas syöty kaikkea pitsasta intialaiseen ja kiinalaiseen. Tyypillistä Tansanialaista ruokaa saadaan taas esimerkiksi Nyakatossa. Paikalliset eivät syö aamupalaa lainkaan, mutta me ollaan kyllä syöty, muuten kuukahdetaan ihan täysin. Nyakatossa tarjotaan ensimmäisten tuntien jälkeen uji-velli.  Se on maissijauhoista valmistettu löysä ja makea puuro, johon voidaan lisätä vähän limeä tai kanelia mauksi. Ei ehkä ihan suurta henkilökohtaista herkkua, mutta kyllä se ihan ok on. Riikka taitaa tykätä siitä enemmän. Lounas syödään vasta puoli kahden aikaan. Se on yleensä ugalia, maissijauhosta tehty tönkkö ja melko mauton puuro, koostumukseltaan kuin todella tiiviiksi keitetty mannapuuro. Sen kanssa syödään jotakin kastiketta, kuten kaalimuhennosta, lihakastiketta, pinaattia, papuja tms. Oikein maittavaa ruokaa! Yksi paikallinen pikaruoka, jota ollaan jo maisteltu on chipsi mayai. Se on munakas, johon on paistettu ranskalaiset sisään. Saattaa kuulostaa vähän jännältä, mutta on oikeasti hyvää! Koittakaapa kotona! Hedelmät täällä tietysti ovat aivan ihania! Kaikki on kypsää ja tuoretta! Ollaan vedetty hedelmäsalaattia ja tuoremehuja sen verran järjettömiä määriä, että vitamiineja on varmasti ainakin viiden vuoden annos jo nyt! Vähän jännittävä oli kuitenkin hedelmäsalaatti, johon oli pilkottu porkkanat joukkoon! :D

Lämpötila täällä on ainakin tähän saakka ollut juuri sopiva. Illalla on sen verran viileämpää, että on hyvä nukkua, mutta päivällä lämmintä on noin 23-30C. Täällähän eletään nyt kevättä ja sadekausi tekee tuloaan. Siksi muutamana aamuna on satanut ja ukkostanut ihan kunnolla. Keskiviikkona koko kaupunki lainehti ja tulvi ihan urakalla enkä kyllä muista ikinä missään sellaista sadetta kokeneeni. Vaatteista olisi voinut puristaa useamman litran vettä, kun juostiin ehkä noin 15m matka Hannalta ulkona odottavalle autolle. Onneksi minulla oli fiksusti muovipussi päässä, niin hiukset ei kastuneet, vaikka muuten olinkin ihan läpimärkä!

Kellon ymmärtäminen täällä on meille välillä mielenkiintoista. Täällä puhutaan nimittäin rinnakkain tansanialaisesta ajasta ja länsimaalaisesta ajasta. Kun kello on länsimaalaisen ajan mukaan 07.00, niin tansanialainen kello on 01.00. Tai kun tansanialainen kello on 10.00, niin meidän kellomme onkin 16.00. Täytyy siis muistaa tarkistaa, kummasta ajasta puhutaan, ettei saavu kokoukseen iltapäivällä, kun toinen on ajatellut kokouksen alkavan jo aamupäivällä. Mutta periaatteessa tämä tansanialainen kello on Raamatusta tuttu: ensimmäinen tunti alkaa noin klo 07.00, kun aurinko nousee ja siitä sitten lasketaan tunteja eteenpäin.

Nyakatossa Riikka on jo käynyt pikaisesti tutustumassa ryhmiin, joille tulee opettamaan enkkua. Opetus tosin pääsee alkamaan vasta muutaman viikon kuluttua, sillä ensi viikolla opiskelijoilla on koeviikko ja sen jälkeen viikon tauko opinnoissa. Koeviikkoa varten me olemme tällä viikolla istuneet toimiston tietokoneella, kirjoittaneet puhtaaksi ja kopioineet swahilinkielisiä tenttejä. Osa opettajista siis kirjoittaa tenttinsä käsin ja meidän tehtävämme oli kirjoittaa ne koneelle. Loistavasta swahilin taidoistamme huolimatta opettajat olivat ihan tyytyväisiä aikaansaannoksiimme! Vähän oli virheitä, mutta itsekin olin yllättynyt kuinka vähän lopulta! :)

Olemme opetelleet käyttämään julkisessa liikenteessä kulkuvälinettä nimeltä daladala. Se on pakettiauto, jossa on penkit takana ja juuri, kun luulet että nyt on täyttä, niin sitten tulee vielä viisi ihmistä lisää. tähän mnnessä ennätys on 22 matkustajaa plus kuski ja sisäänheittäjä/rahastaja/konduktööri, mutta varmasti enemmänkin olisi mahtunut. Daladalat ovat siitä käteviä, että ne ovat meille halpoja ja pysähtyvät suunnilleen mihin itse toivoo. Olemme opetelleet koodisanat eli Nyakato KKKT ja sokokuu (iso tori), joka tosin väärin lausuttuna herätti vähän hämmennystä, mutta onneksi perus Mwanzalla päästiin perille. Täällä puhutaan aika vähän enkkua, mutta aina löytyy avuliaita ihmisiä, jota vaikka viittomakielellä selvittävät, mihin ollaan menossa ja missä jäädään pois. Mutta daladalat ovat ihan kivoja ja ajavat suhteellisen rauhallisesti, vaikka ovatkin usein tosi täysiä.

Keskiviikkona päästiin suomalaisten työntekijöiden matkassa saattamaan Lähetysseuran kummiohjelmassa mukana olevaa 14-vuotiasta tyttöä kouluun. Koulu sijaitsee noin 100km päässä Mwanzasta ja on sisäoppilaistos, jossa tytön sisko jo oli. Koulun toivotaan olevan tytön elämässä muutos parempaan, vaikka kouluun meno selvästi jännitti tyttöä. Mukaan kouluun piti viedä mm vesiämpäri veden hakua varten ja kuokka, joka tosin hankitaan tällä kertaa myöhemmin. Aika erilaista koulu on kuitenkin täällä kuin Suomessa, vesiämpäreistä lähtien.

Samalla reissulla kävimme Shynyangan hiippakunnassa vierailulla. Tapasimme täkäläiseen tapaan piispan, joka tarjosi meille limpparit. East of Lake Victoria hiippakunnan piispa oli jo aikaisemmin käynyt meitä Hannan luona tapaamassa. Synyangassa meille esiteltiin hiippakunnan virastoa hyvin perusteellisesti ja kirjoitimme aika moneen vieraskirjaan, että olimme käyneet. Hiippakuntakierroksen jälkeen kävimme vielä pikaisesti albiinokeskuksessa, joka toimii suojapaikkana noin 300 albiinolle ja eritavalla vammaiselle ihmiselle. Vahvan taikauskon ja noitatohtorien vuoksi on varsinkin maaseudulla edelleen yleistä, että albiinot elävät jatkuvassa hengenvaarassa. Albiinojen käsiä ja muita ruumiinosia pidetään onnea tuottavina esineinä ja siksi heidät tuodaan usein jo lapsena turvaan valtion ylläpitämiin keskuksiin. Vaikka elämä keskuksessa voi olla vainoamisen kannalta helpompaa, on silti järkyttävää, että ainoa vaihtoehto elää turvassa on suljettu keskus.

Reilussa viikossa ollaan ehditty kohdata myös avaraa luontoa täällä. Erilaisia liskoja, gekkoja, kuningaskalastajia, kolibreja, apina, torakoita, lepakkoja ja tamaaneja ollaan nähty vaikka kuinka. Tamaaneja asustaa tässä meidän viereisillä kallioilla vaikka kuinka ja usein ollaan seurailtu niitten elämää keittiön ikkunasta. Ne on siis sellaisia kissankokoisen hamsterin näköisiä otuksia, oikein söpöjä. Eilen ajateltiin, että mennään tuohon parvekkeelle hiukan lukemaan ja ottamaan aurinkoa, kun oli niin nätti sää. Rauhassa siinä istuskeltiin, kunnes yhtäkkiä Riikka kiljaisee, että ”kato!” Samassa aloimme molemmat kiljua, kun kaksi tamaania jahtasi toisiaan ja juoksi täysiä meitä kohti kalliota alas. Äkkiä nostimme jalat ylös ja toinen tamaaneista vilahti mun tuolin alle, jolloin ensimmäinen ajatus oli, että nyt se puree mua takapuolesta! Jatkoimme hirveää huutoa ja tamaanitkin taisivat pelästyä sen verran, että ottivat hyvin äkkiä jalat alleen ja painelivat sinne, mistä tulivatkin. Purskahdimme hillittömästi nauramaan ja samassa taloalueen vartija tuli vähän hämmentyneenä kysymään, mikä meillä on hätänä. Yritimme siinä naurun seassa saada olemattomalla swahilin taidoillamme ja viittomakielellä selitettyä, että kaksi tamaania meinasi juuri jyrätä meidät :D

Sellaista meille tänne kuuluu! Toivottavasti siellä koti-Suomessakin on kaikki hyvin!

Terkuin,

Iina :)