Muzungut mäessä

Tämä viikon voisi tiivistää mäkien ja kukkuloiden ylösalas kävelemiseen. Täältä meidän kodilta pääsee mukavasti alamäkeä alas kaupunkiin, mutta se tarkoittaa, että takaisin tullessa on armoton ylämäki. Matkaa keskustaan on varmaan vain 1,5-2 kilometriä, mutta kotimme on Mwanzan kaupungille tyypillisten kiviröykkiöiden päällä, joten mäki on aika jyrkkä. Tällä viikolla ollaan tehty myös ennätyksiä kävelemisessä.  Tiistaina kävelimme mäen mukavasti kahdesti edestakaisin, sillä olin unohtanut kännykän kotiin ja meidän oli pakko käydä ostamassa lisää puheaikaa. Alaspäin kestää noin puoli tuntia kävellä ja ylöspäin tavallisesti 45 min, mutta tällä viikolla kipitimme kahdesti mäen ylös 15 minuutissa, sillä alkoi jo tulla ilta ja täällä ei kannata liikkua omillaan pimeällä.

Keskiviikkona olin taas Nyakaton Raamattukoululla samalla kun Iina suunnitteli Suomi-koulua kotona. Tämä viikko on ollut koeviikko, joten opiskelijat ovat kirjoittaneet kokeita eikä opetusta ole ollut. Nyakaton koulu on muistaakseni tuplaantunut opiskelijamäärältään viimeisen vuoden aikana ja tämä näkyy muun muassa koeviikolla kun kaikille opiskelijoille tarvittaisiin kirjoituspöytä ja tuoli. Tämän syksyn ajan koululla on opiskeltu niiden pulpettien ääressä, joita jo oli entuudestaan, mutta luokkiin on tuotu myös ruokalan pöydät, joten lounas syödään piharakennuksissa tai puiden alla. Koulun rehtori on tilannut puusepältä 50 pulpettia ja tuolia, jotta kaikille opiskelijoille olisi työpöydät sekä pöydät ruokailuja varten. Uusien pöytien ja tuolien valmistumista voi seurata päivittäin, sillä puuseppä työskentelee koulun pihalla.

Nyakatossa opiskelee n. 70-80 opiskelijaa. Luokkia on neljä. Evankelista opiskelijoita on ensimmäisen vuoden ja toisen vuoden opiskelijoita. Heidän joukossaan osa naisista opiskelee myös parish worker:ksi, eli seurakunnan ja jumalanpalvelusten käytännöllisten tehtävien hoitajiksi. Teologian opiskelijoita on myös kaksi vuositasoa. Opiskelijoista osa on kotoisin Mwanzan ja Victorian järven itäisen alueen hiippakunnan alueelta, mutta suurin osa on kotoisin pitkienkin matkojen päästä ympäri Tansaniaa. Oma Tansanian maantietoni on vähän heikkoa vielä, joten kun joku opiskelija on kertonut olevansa kotoisin jostain, on pitänyt myöhemmin tarkistaa kartasta, mistä semmoinen kaupunki tai kylä löytyisi. Yhden kaupungin löysinkin! :D

Tämän viikon työtehtäviin koululla kuului koulun kirjaston järjestely. Koululla on melko pieni, mutta ihan monipuolinen kirjasto, kirjat tosin ovat hyllyissä ihan miten sattuu: osa oli täysin väärässä hyllyssä ja toiset oli oikeassa hyllyssä, mutta palautettu nurinpäin. Aloitin yhden tansanialaisen opettajan kanssa lajittelemaan kirjoja. Ensin vähän mietin ja ihmettelin, että mitenköhän onnistuu kirjojen lajittelu ja luokittelu, koska suurin osa kirjoista on swahiliksi. Mutta siinä sen opettajan kanssa kirjoja katellessa huomattiinkin, että kirjoissa olikin numeroidut luokkamerkinnät! 220 numeroiset ovat Raamattuja, 221 numeroiset Vanhan testamenttiin ja 225 numeroiset Uuteen testamenttiin liittyviä kirjoja. Joten alettiin vaan ottamaan kirjoja pois hyllyistä ja lajittelemaan niitä tuoleille luokkamerkintöjen mukaan ja pikkuhiljaa laittamaan niitä hyllyihin. Vähän hassuun järjestykseen kirjat kyllä menevät, sillä numerojärjestys alkaa nyt kirjahyllyn vasemmasta reunasta ja menevät ylhäältä alas samalla kun kirjat ovat aakkosjärjestyksessä oikealta vasemmalle. Keksisiköhän vielä jonkun järjestyksen, jolla saisi järjestystä vielä enemmän sekaisin..? Kirjojen lajittelu oli aika hidasta hommaa ja työ jäi vielä kesken, joten jatkan sitä varmaan tässä syksyn aikana aina kun ehdin…

Keskiviikkona Hannan kotiapulainen oli sanonut Iinalle, että meillä on sähköä varmaankin vielä keskiviikkopäiväksi, mutta torstaina pitäisi käydä ostamassa. Täällä sähkön voi ostaa joko laskulla ja kulutuksen mukaan tai sitten pre-paidina vähän niin kuin puheajan kännykkään. Noh, keskiviikkoillan istuimme yhdessä huoneessa kerrallaan koko muu kämppä pimeänä säästäen sähköä. Torstaina lähdimmekin sitten sähköostoksille. Ohjeena oli että yhtä hotellia vastapäätä on kioski, josta saa pre-paid sähköä. Selvä! Tiesimme entuudestaan yhden kioskin, josta saa kännykän pre-paidkortteja, joten suuntasimme sinne. Ja mikäs siinä, kysyimme, että voiko täältä ostaa sähköä ja saihan sieltä! Myyjä otti esille faxin ja kaupan korttipäätteen yhdistelmältä näyttävän masiinan, johon hän näpytteli meidän mittarin numeron ja summan, jolla halusimme ostaa sähköä ja vips meillä oli taas sähköä. Illalla kävimme vielä näpyttelemässä sähkömittariin jonkun numeroyhdistelmän ja nyt voi taas huoletta ladata kännykän akun ja keittää vettä ilman, että tarvii pelätä että käytti viimeiset sähköt.

Torstain ohjelmaan kuului myös Tunaweezan kehitysvammaisten toimintakeskukseen nopea tutustuminen. Toimintakeskuksessa oli n 20 kehitysvammaista oppilasta, sekä nuoria että aikuisia. Yksi Lähetysseuran kummioppilaista on päässyt toimintakeskukseen opettelemaan erilaisia arjentaitoja ja käsitöitä. Oppilaat tulevat päivittäin Tunaweezaan ja asuvat kotonaan. Tunaweeza on saksalaisen järjestön perustama ja ylläpitämä, vaikka henkilökunta koostuu paikallisista ihmisistä.

Tunaweezan jälkeen kävimme kaupungilla pyörähtämässä ja suuntasimme hiippakunnan toimistolle Imaanille. Siellä oli tarkoitus tavata hiippakunnan nuorisotyön pastori, jonka kanssa menisimme Jiwe Kuu-nimiseen seurakuntaan pitämään lapsille raamattuopetusta. Olimme pohtineet, että millähän me mentäisiin sinne Jiwe Kuulle, sillä tiesimme, että tie sinne oli huonossa kunnossa. Noh, kun olimme hetken odottaneet Imaanilla, niin eikös se pastori hurauttanut hiippakunnan pihalle itse omalla moottoripyörällä mukanaan kaksi moottoripyörätaksia ”pikipikiä”. Niillä porhalsimme sitten ylös kukkulalle Jiwe Kuulle eli Isolle kivelle. Pikipikit ovat täällä aika tavallisia kulkuvälineitä, mutta täytyy kyllä myöntää, että hieman jännitti, sillä teiden kunto ja täkäläinen liikenne on vähän erilaista kuin Suomessa. Mutta pääsimme kuitenkin hyvin seurakunnalle.

Jiwe Kuulla meitä odotti laulava lasten kuoro. Lapset olivat kokoontuneet kirkon pihalle puiden alle kiville, sillä pyhäkoululla ei ollut omia tiloja vielä. Meidät otti vastaan seurakunnan pyhäkouluopettaja, joka heti alkuun pahoitteli, että lapsia on näin vähän, sillä oli arki-ilta. Lapsiahan oli kuitenkin todellisuudessa n. 70! Joten meille lasten lukumäärä riitti vallan mainiosti. Taisi lasten seassa olla pari vuohtakin ruohoa syömässä. Kun olimme saapuneet ja tuli hiljaista, lapsijoukosta kaikkein pienin lapsi nousi seisomaan, osoitti meitä sormella ja sanoi ”Muzungu”, jolloin kaikki lapset, aikuiset ja me purskahdimme nauramaan. Muzungu on vanha sana, jolla tarkoitetaan vaeltelevaa valkoista ihmistä, jolla ei ole mitään tekemistä. Yleensä ilmaisu ei ole kovin positiivinen ja sitä kuulee silloin tällöin kaupungilla, mutta tälle huudahdukselle ei voinut kuin nauraa, sillä lapsi oli niin vilpitön huomatessaan meidät.

Illan aluksi lapset lauloivat lauluja ja esittivät ulkoa oppimiaan raamatunlauseita. Olimme Iinan kanssa valmistelleet kertomuksen siitä, miten Jeesus tyynnyttää myrskyn lattiakuvamenetelmää käyttäen. Aloitimme kuitenkin leikkimällä ”Kuka pelkää kalastajaa?” leikkiä, joka oli muunnos ”Kuka pelkää mustaa miestä” leikistä. Leikin jälkeen aloimme kertoa kertomusta Jeesuksesta ja myrskystä ja opetuslasten ja meidän kaikkien ihmisten erilaisista peloista. Lapset osallistuivat kertomuksen edetessä rakennettavan kuvan tekemiseen ja huomasin, miten osa lapsista hivuttautui vähitellen lähemmäs ja lähemmäs maahan rakentuvaa kuvaa. Kun olimme valmiita, lauloimme vähän vielä ja lopuksi menimme pastorin kotiin limsalle. (Täällä tarjotaan aina limsaa. Ja aikuisetkin juovat. Täällä limsaa laimennettiin vedellä. Ei kuitenkaan kumpikaan meistä Iinan kanssa.) Illan päätteeksi pitikin sitten lähteä kotiinpäin ja mitenkäs muuten kuin niillä moottoripyörillä. Vaikka niillä päästiinkin ihan hyvin, niin toivotaan kyllä, että niitä ei tarvitsisi käyttää kovinkaan usein liikkumiseen. Jiwe Kuulle menemme luultavasti uudestaan pitämään vastaavanlaisia lasten kirkkohetkiä, mikä olisi kiva asia. :)

Tässä viikonlopun aikana ollaan taas ehditty vaikka ja mitä, mutta niistä pitää kertoa ensiviikolla. Joten kwa heri, näkemisiin!

Riikka

Ps. Sen lisäksi että ollaan Iinan kanssa opeteltu hedelmien ja vihannesten nimiä, niin tässä yksi päivä opimme että swahilin kielessä piste ei tule lauseen loppuun vaan se aloittaa lauseen.