Tansanialaisen elämän ihmettelyä

Reilu viikko ollaan nyt oltu Mwanzassa tutustumassa kaupunkiin ja elämään täällä. Aika on kulunut nopeasti, mutta toisaalta ollaan lyhyessä ajassa ehditty tehdä, nähdä ja kokea niin paljon, että tuntuu, kuin oltaisiin oltu täällä jo pidempäänkin.

Viime sunnuntaina Hanna vei meidät jumalanpalvelukseen kaupunginosaan nimeltä Ibanda. Jumalanpalvelukset täällä alkavat hiukan aikaisemmin kuin Suomessa, nimittäin klo 7, 8 tai 9. Suomessa klo 10 tekee joskus tiukkaa, mutta tämän jälkeen lupaan olla siihen hyvin tyytyväinen :) Ibandalla jumalanpalvelus alkoi kahdeksalta. Ibanda on köyhempää aluetta Mwanzan rinteillä ja siellä meidän on tarkoitus jatkossa pitää silloin tällöin lasten sunnuntaita eli jonkin tyyppistä pyhäkoulua. Kirkkorakennus oli todella sympaattinen eivätkä kaikki seurakuntalaiset mahtuneet kirkkoon sisälle, mutta tuoleja oli lisää kirkon ulkopuolella ja aaltopeltiseinien välistä näki alttarille niin, että ulkonakin pystyi osallistumaan sanajumalanpalvelukseen. Täällä vietettiin jo nyt lasten ja enkelien päivää ja siksi kirkossa oli paljon lasten esittämää ohjelmaa. Kuoro lauloi ihanasti, lapset näyttelivät, esittivät ulkoa opettelemiaan raamatunkohtia ja monissa kirkossa lapset kuulemma myös saarnasivat. Ibandalla saarnan piti yksi Nyakaton opiskelija. Jumalanpalvelus musiikkeineen Ibandalla oli vaikuttava kokemus! Aikaisesta herätyksestä huolimatta kannatti tulla!

Suomesta meiltä on kyselty paljon, millaista ruokaa täällä on. Tähän mennessä ollaan syöty hyvin monenlaista ruokaa. Kotona Hannan ihana apulainen on laittanut ihan peruskotiruokaa, kanakastiketta, tonnikalakastiketta, kasvissosekeittoa yms. Ulkona ollaan taas syöty kaikkea pitsasta intialaiseen ja kiinalaiseen. Tyypillistä Tansanialaista ruokaa saadaan taas esimerkiksi Nyakatossa. Paikalliset eivät syö aamupalaa lainkaan, mutta me ollaan kyllä syöty, muuten kuukahdetaan ihan täysin. Nyakatossa tarjotaan ensimmäisten tuntien jälkeen uji-velli.  Se on maissijauhoista valmistettu löysä ja makea puuro, johon voidaan lisätä vähän limeä tai kanelia mauksi. Ei ehkä ihan suurta henkilökohtaista herkkua, mutta kyllä se ihan ok on. Riikka taitaa tykätä siitä enemmän. Lounas syödään vasta puoli kahden aikaan. Se on yleensä ugalia, maissijauhosta tehty tönkkö ja melko mauton puuro, koostumukseltaan kuin todella tiiviiksi keitetty mannapuuro. Sen kanssa syödään jotakin kastiketta, kuten kaalimuhennosta, lihakastiketta, pinaattia, papuja tms. Oikein maittavaa ruokaa! Yksi paikallinen pikaruoka, jota ollaan jo maisteltu on chipsi mayai. Se on munakas, johon on paistettu ranskalaiset sisään. Saattaa kuulostaa vähän jännältä, mutta on oikeasti hyvää! Koittakaapa kotona! Hedelmät täällä tietysti ovat aivan ihania! Kaikki on kypsää ja tuoretta! Ollaan vedetty hedelmäsalaattia ja tuoremehuja sen verran järjettömiä määriä, että vitamiineja on varmasti ainakin viiden vuoden annos jo nyt! Vähän jännittävä oli kuitenkin hedelmäsalaatti, johon oli pilkottu porkkanat joukkoon! :D

Lämpötila täällä on ainakin tähän saakka ollut juuri sopiva. Illalla on sen verran viileämpää, että on hyvä nukkua, mutta päivällä lämmintä on noin 23-30C. Täällähän eletään nyt kevättä ja sadekausi tekee tuloaan. Siksi muutamana aamuna on satanut ja ukkostanut ihan kunnolla. Keskiviikkona koko kaupunki lainehti ja tulvi ihan urakalla enkä kyllä muista ikinä missään sellaista sadetta kokeneeni. Vaatteista olisi voinut puristaa useamman litran vettä, kun juostiin ehkä noin 15m matka Hannalta ulkona odottavalle autolle. Onneksi minulla oli fiksusti muovipussi päässä, niin hiukset ei kastuneet, vaikka muuten olinkin ihan läpimärkä!

Kellon ymmärtäminen täällä on meille välillä mielenkiintoista. Täällä puhutaan nimittäin rinnakkain tansanialaisesta ajasta ja länsimaalaisesta ajasta. Kun kello on länsimaalaisen ajan mukaan 07.00, niin tansanialainen kello on 01.00. Tai kun tansanialainen kello on 10.00, niin meidän kellomme onkin 16.00. Täytyy siis muistaa tarkistaa, kummasta ajasta puhutaan, ettei saavu kokoukseen iltapäivällä, kun toinen on ajatellut kokouksen alkavan jo aamupäivällä. Mutta periaatteessa tämä tansanialainen kello on Raamatusta tuttu: ensimmäinen tunti alkaa noin klo 07.00, kun aurinko nousee ja siitä sitten lasketaan tunteja eteenpäin.

Nyakatossa Riikka on jo käynyt pikaisesti tutustumassa ryhmiin, joille tulee opettamaan enkkua. Opetus tosin pääsee alkamaan vasta muutaman viikon kuluttua, sillä ensi viikolla opiskelijoilla on koeviikko ja sen jälkeen viikon tauko opinnoissa. Koeviikkoa varten me olemme tällä viikolla istuneet toimiston tietokoneella, kirjoittaneet puhtaaksi ja kopioineet swahilinkielisiä tenttejä. Osa opettajista siis kirjoittaa tenttinsä käsin ja meidän tehtävämme oli kirjoittaa ne koneelle. Loistavasta swahilin taidoistamme huolimatta opettajat olivat ihan tyytyväisiä aikaansaannoksiimme! Vähän oli virheitä, mutta itsekin olin yllättynyt kuinka vähän lopulta! :)

Olemme opetelleet käyttämään julkisessa liikenteessä kulkuvälinettä nimeltä daladala. Se on pakettiauto, jossa on penkit takana ja juuri, kun luulet että nyt on täyttä, niin sitten tulee vielä viisi ihmistä lisää. tähän mnnessä ennätys on 22 matkustajaa plus kuski ja sisäänheittäjä/rahastaja/konduktööri, mutta varmasti enemmänkin olisi mahtunut. Daladalat ovat siitä käteviä, että ne ovat meille halpoja ja pysähtyvät suunnilleen mihin itse toivoo. Olemme opetelleet koodisanat eli Nyakato KKKT ja sokokuu (iso tori), joka tosin väärin lausuttuna herätti vähän hämmennystä, mutta onneksi perus Mwanzalla päästiin perille. Täällä puhutaan aika vähän enkkua, mutta aina löytyy avuliaita ihmisiä, jota vaikka viittomakielellä selvittävät, mihin ollaan menossa ja missä jäädään pois. Mutta daladalat ovat ihan kivoja ja ajavat suhteellisen rauhallisesti, vaikka ovatkin usein tosi täysiä.

Keskiviikkona päästiin suomalaisten työntekijöiden matkassa saattamaan Lähetysseuran kummiohjelmassa mukana olevaa 14-vuotiasta tyttöä kouluun. Koulu sijaitsee noin 100km päässä Mwanzasta ja on sisäoppilaistos, jossa tytön sisko jo oli. Koulun toivotaan olevan tytön elämässä muutos parempaan, vaikka kouluun meno selvästi jännitti tyttöä. Mukaan kouluun piti viedä mm vesiämpäri veden hakua varten ja kuokka, joka tosin hankitaan tällä kertaa myöhemmin. Aika erilaista koulu on kuitenkin täällä kuin Suomessa, vesiämpäreistä lähtien.

Samalla reissulla kävimme Shynyangan hiippakunnassa vierailulla. Tapasimme täkäläiseen tapaan piispan, joka tarjosi meille limpparit. East of Lake Victoria hiippakunnan piispa oli jo aikaisemmin käynyt meitä Hannan luona tapaamassa. Synyangassa meille esiteltiin hiippakunnan virastoa hyvin perusteellisesti ja kirjoitimme aika moneen vieraskirjaan, että olimme käyneet. Hiippakuntakierroksen jälkeen kävimme vielä pikaisesti albiinokeskuksessa, joka toimii suojapaikkana noin 300 albiinolle ja eritavalla vammaiselle ihmiselle. Vahvan taikauskon ja noitatohtorien vuoksi on varsinkin maaseudulla edelleen yleistä, että albiinot elävät jatkuvassa hengenvaarassa. Albiinojen käsiä ja muita ruumiinosia pidetään onnea tuottavina esineinä ja siksi heidät tuodaan usein jo lapsena turvaan valtion ylläpitämiin keskuksiin. Vaikka elämä keskuksessa voi olla vainoamisen kannalta helpompaa, on silti järkyttävää, että ainoa vaihtoehto elää turvassa on suljettu keskus.

Reilussa viikossa ollaan ehditty kohdata myös avaraa luontoa täällä. Erilaisia liskoja, gekkoja, kuningaskalastajia, kolibreja, apina, torakoita, lepakkoja ja tamaaneja ollaan nähty vaikka kuinka. Tamaaneja asustaa tässä meidän viereisillä kallioilla vaikka kuinka ja usein ollaan seurailtu niitten elämää keittiön ikkunasta. Ne on siis sellaisia kissankokoisen hamsterin näköisiä otuksia, oikein söpöjä. Eilen ajateltiin, että mennään tuohon parvekkeelle hiukan lukemaan ja ottamaan aurinkoa, kun oli niin nätti sää. Rauhassa siinä istuskeltiin, kunnes yhtäkkiä Riikka kiljaisee, että ”kato!” Samassa aloimme molemmat kiljua, kun kaksi tamaania jahtasi toisiaan ja juoksi täysiä meitä kohti kalliota alas. Äkkiä nostimme jalat ylös ja toinen tamaaneista vilahti mun tuolin alle, jolloin ensimmäinen ajatus oli, että nyt se puree mua takapuolesta! Jatkoimme hirveää huutoa ja tamaanitkin taisivat pelästyä sen verran, että ottivat hyvin äkkiä jalat alleen ja painelivat sinne, mistä tulivatkin. Purskahdimme hillittömästi nauramaan ja samassa taloalueen vartija tuli vähän hämmentyneenä kysymään, mikä meillä on hätänä. Yritimme siinä naurun seassa saada olemattomalla swahilin taidoillamme ja viittomakielellä selitettyä, että kaksi tamaania meinasi juuri jyrätä meidät :D

Sellaista meille tänne kuuluu! Toivottavasti siellä koti-Suomessakin on kaikki hyvin!

Terkuin,

Iina :)