Ihmisiä ja tapahtumia!

Taas on yksi viikko hurahtanut nopeasti! Jotenkin viikko on ollut aika tavallinen ja siihen on kuulunut meidän jokaviikkoisia harjoittelutehtäviä, mutta kun tarkemmin muistelen ja mietin viikkoa, niin se on ollut kuitenkin aivan ainutlaatuinen.

Ainutlaatuisen viikosta on tehnyt varsinkin tapaamamme ja kohtaamamme ihmiset! Harkkatehtävien kautta ollaan opittu tuntemaan aika paljon ihmisiä ja joidenkin kanssa aikaa vietetään aika paljon samalla kun joitain ihmisiä tapaa harvemmin. Lähetysseuran työntekijät ovat upeita ja niin kun ollaan taidettu kirjoittaa aikaisemminkin, on upeaa olla harjoittelussa tutustumassa uuteen maahan ja kulttuuriin ja lähetystyöhön, kun läheteiltä oppii ja saa kuulla niin paljon. Kristillisen kasvatuksen opettamisen kautta ollaan tutustuttu protestanttisesta uskontokasvatuksesta vastuussa olevaan Isaciin. Kristillisen kasvatuksen tuntien välissä ollaan juteltu monenlaisia asioita suomalaisesta perinneruoasta ylistysmusiikkiin ja Tansanian ja Suomen uskontokasvatuksen eroista suomen kielen ja swahilin ja sukuman kielen samalta kuulostaviin sanoihin. Isac on kertonut jonkun verran omasta elämästään ja työstään ja se on ollut todella inspiroivaa kuunneltavaa. Hänellä on graafisen suunnittelun firma, jota hän pyörittää ja sen ohella hän on vastuussa Mwanzan kaupungin protestanttisen uskontokasvatuksen organisoimisesta. Hän on aktiivinen African Inland Churchin nuorisotyössä ja kiertääkin kouluilla pitämässä uskontokasvatustunteja. Hän kertoi myös, että hän ja hänen vaimonsa ovat ottaneet heille kotiin asumaan joitain lapsia, joiden perheet ovat hyljänneet heidät. Samoin heillä asuu koulujen lomien aikana oppilaita, joilla on liian pitkä matka matkustaa oman perheensä luokse. Hänestä huomaa, että hän välittää nuorista ja sen huomaa erityisesti kouluilla siitä, miten nuoret suhtautuvat ja luottavat häneen.

Tiistaina olikin taas kristillistä kasvatusta. Harmiksemme saimme kuulla, että tämä olisi viimeinen kerta, kun voisimme vierailla kouluilla, sillä ensi viikolla kouluilla olisi koeviikot, ja sitten alkaisi loma ja koulut suljetaan ja oppilaat lähtevät kotiin. Vähän meni suunnitelmat uusiksi, sillä olimme alun perin ajatelleet ja siten myös suunnitelleet, että kävisimme viisi kertaa kouluilla opettamassa. Olimme päätyneet opettamaan Raamatun keskeisistä aiheista eli pelastushistoriasta ja jakaneet aiheen viidelle kerralle. Noh, vedimme sen setin jonka olimme suunnitelleet sille tiistaille ja delegoimme loput aiheet Isacille. :D Kouluilla oli ollut ihanaa käydä ja olisi ollut kivaa päästä opettamaan vielä, mutta tämä meni nyt näin. Oli kyllä vähän haikeaa hyvästellä oppilaat varsinkin tytöt. Tytöt olivat ihania ja upeita. Tytöillä oli upeita tulevaisuuden suunnitelmia ja osa halusikin insinööreiksi, lääkäreiksi ja lentokoneen suunnittelijoiksi, koska Tansaniassa näissä ammateissa on vielä aika vähän naisia.

Ihania ihmisiä ovat myös Iinan Suomi-koulussa opettamat tytöt ja heidän perheensä. Edellisenä viikonloppuna pääsimmekin osallistumaan perheen yhden tytön synttäreille. Olimme Iinan kanssa järjestämässä ohjelmaa syntymäpäiväkutsuille ja ohjelmaksi järjestimme pihaolympialaiset. Olympialajeiksi valitsimme kaikkien aikojen parhaimmat ja hölmöimmät pihapelit, jotka kyllä toimivat sillä lasten riemu oli valloittavaa. Lapset kilpailivat kahdessa joukkueessa, tytöt vastaan pojat lajeina tulitikun heitto, kananlento, kynän pujottaminen pulloon, ryysyviesti ja ilmapallon kuljetus pareittain. Pojat aloittivat vahvasti, mutta lopulta tytöt voittivat! Kaikille oli kuitenkin palkinto (myös mulle ja Iinalle) ja kisailujen jälkeen herkuttelimme juustosarvilla ja kakulla. Myös yksi perheen koirista pääsi herkuttelemaan, sillä Iina yritti opettaa Jake-koiralle istumista. Kokonainen juustosarvi ja pari sipsiä tarvittiin, jotta Jake kerran tai kahdesti sattui itse istahtamaan takapuolelleen :D

Enkun opettamisen kautta olen myös tutustunut hauskoihin ja upeisiin ihmisiin. Enkkua on nyt tullut opetettua kuukauden verran ja on ollut hauskaa vaikka aika vaativaakin. Evankelistaopiskelijoiden englanninopettajan kanssa tehtiin heti alkuun niin, että mulle tuli ne opiskelijat, jotka osaavat ennkua ja sitten paikallinen opettaja otti ne jotka tarvitsevat swahilin kieltä. Evankelistoja on ensimmäisessä ryhmässä 10 ja toisessa 6. Heidän kanssaan on ihan todella huvittavaa ja hauskaa olla, sillä ryhmissä on aika monta hyvää hölöttäjää ja heillä on aina paljon kerrottavaa ja kyseltävää. Teologiryhmät jaoin vasta tällä menneellä viikolla tasoryhmiin, sillä heidän paikallinen opettaja on suhtautunut vähän nihkeästi ryhmien jakamiseen. Mutta jakaminen oli tarpeellista, sillä on ollut todella haastavaa opettaa ryhmiä, joissa toiset opiskelijat puhuvat ja käyttävät englantia todella sujuvasti ja toiset eivät osaa enempää kuin esitellä itsensä ja tällöin kukaan ei oikein saa sitä opetusta, jota tarvitsisi. Olemme kuitenkin käyneet läpi kirkolliseen työhön liittyvää sanastoa, pelanneet sananselityspeliä, keskustelleet ja tehneet kuunteluharjoituksia. Teologiryhmissä ensimmäisessä on 4 opiskelijaa ja toisessa 6. Teologeista vain yksi opiskelija on nainen ja opiskelijoiden keski-ikä on jotain 40-50 välillä. Opiskelijat ovat kaikki toimineet seurakunnantyöntekijöinä ja he ovat joko evankelistoja tai diakoniatyöntekijöitä ja opiskelevat nyt 2 vuoden pastoriopintoja, joten heidän kanssaan keskustelemine on todella opettavaista ja koen, että olen oppinut paljon Tansanian kirkosta.

Tällä viikolla pääsimme juhlimaan myös toista syntymäpäiväsankaria. Hannan työparilla eli hiippakunnan nuorisotyön pastorilla oli syntymäpäivät ja pääsimme mukaan juhliin. Ensiksi availtiin vähän lahjoja ja mekin olimme tietenkin tuoneet pienen lahjan nimittäin kravatin. Kravatti ei ollut ihan klassisin kraka, sillä siinä oli iso kuva Jeesuksesta ristillä. Mutta kraka taisi kyllä olla ihan pastorin mieleen ja sopiva hänen tyyliinsä, sillä hänellä oli samana iltana kaulassa kravatti, jossa oli kuva Raamatusta ja rististä! Lahjojen jälkeen syötiin ihanaa grillattua kanaa ja miskakia eli lihavartaita. Olimme käyneet Hannan kanssa päivällä tilaamassa täytekakun leipomosta jonka Hanna kävi hakemassa jälkiruoaksi. Lauloimme onnittelulaulut ja pastorin lapset ripustivat leit isänsä kaulaan. Pastorin tytär paloitteli ensimmäisen kakkupalan pieniin osiin ja Tansanialaisen tavan mukaan hän syötti meille jokaiselle pienen palan kakkua. Sitten saimme kaikki omat palamme kakkua ja herkuttelimme. Oli todella kivaa päästä juhlimaan ja viettämään aikaa pastorin ja hänen lastensa kanssa, sillä olimme pastorin kanssa Ukerewen leirillä ja olemme käyneet hänen seurakunnassaan Jiwe kuulla pitämässä pyhäkoulua, ja olemme tutustuneet häneen sitä kautta jo vähän.

Täällä on jo alettu vähän odottamaan joulua. Sää ja ilmastohan ovat ihan jouluisia. Tai sitten ei. Samoissa +30 asteen lämpötiloissa mennään. Mutta palasen joulutunnelmaa koimme, kun kävimme joulumarkkinoilla, jossa eri hyväntekeväisyysjärjestöt ja muut käsityöjärjestöt myivät kaikenlaisia käsityötuotteita. Taisi jokunen asia tarttua mukaankin :D Kävimme myös Iinan Suomi-koulun tyttöjen koulun varojenkeruu tapahtumassa. Söimme hyvää intialaista ruokaa, osallistuimme yhden suomalaisen tytön pitämään tikanheittokilpailuun, joka oli kyllä floppi mun ja Iinan osalta, ja arpajaisiin. Arpajaisista mä voitin kuukauden perhelahjakortin kansainvälisenkoulun tenniskentälle, mutta kun ei just nyt satu olemaan mukana tennisvälineitä niin annoin lahjakortin yhdelle ruotsalaiselle lähettiperheelle. Koulun tapahtumassa oli myös esiintymässä tanssiryhmä, joka tanssi upeasti! Jotkin liikkeet olivat tuttuja mun ja Iinan viime talven afrotanssista, mutta aika mieletöntä lanteiden vatkaamista ja hyppimistä oli ryhmän tanssi, että meidän tanssi ei kyllä taida vetää vertoja tämän ryhmän esitykselle. :P

Tässäpä taas vähän kuulumisia! Nyt lämmitetään ihan parasta kotiruokaa: kanamaissimakaronilaatikkoa! Nam!

Kuullaan taas, Riikka

Kuvia uskontokasvatuksesta ja Ukerewen leiriltä

Nganzan lukio. Tyttöjen sisäoppilaitos on nimeltään Naarasleijonat! 

Protestanttisen uskontokasvatusryhmän tytöt. Kaikki eivät mahtuneet edes kuvaan!

 Upeaa laulua ja rummutusta! :)

Ryhmätöitä.

Ihania tyttöjä! 

Suomi-koulun suunnittelua.

Käytiin ostamassa leiriä varten helmiä. Kuitti on Riikan nimellä - Lika :D

Herkkukokkailut! Oli tarkoitus ostaa nopeaa ruoanlaittoa varten valmista tomaattisosetta... no ostettiin vahingossa tomaattipyreetä, niin tuli vähän jännempi tonnikalakastike! :D

Matkalla leirille Ukereween.

Kalastajavene vähän vinossa...

Nansion kaupunki Ukerewessa.

Joulupukin kyydissä oli hyvä huristella leirille! Täällä tonttulakki on ihan tavallinen
 hyvä hattu eikä sen ymmärretä liittyvän millään tapaa jouluun.
 Meitä nämä silloin tällöin näkyvät tontut hieman huvittavat! :D

Perillä Gallussa, jossa leiri pidettiin. Ei sitä kyllä siellä ollut tarkoitus
 pitää, mutta siellä se nyt kuitenkin oli :P

Jalkapallo on ihan ykkösjuttu! Odoteltiin, että leiriläisiä
 alkaisi saapua ja pelailtiin palloa Gallun lasten kanssa.

Gallun kirkko. 

Sinema Leo eli hiippakunnan elokuva-autokin saapui paikalle. 

Gallun lapsia ihmittelemässä meitä.

Riikka opetti lapsia läpsyttelemään.

Vanhempi rouva palasi peltotöistä auringonlaskiessa kantaen päänsä päällä korillista bataatteja.
 Hän pysähtyi kohdallemme, kiitti siitä, että olemme tulleet pitämään leiriä nuorille
 ja halusi antaa yhden bataatin sekä Riikalle että minulle kiitokseksi. Liikuttava mummo!

Tässä lattialla meitä nukkui seitsemän naista. Retkipatjat mahtuivat juuri riviin ja
moskittoverkkoja varten viritettiin naru ikkunan kalterista vastakkaisen seinän naulaan.

Leiriläistytöt taas nukkuivat tässä. Patjat eivät tosin olleet tyttöjen käytössä
 vaan he nukkuivat aivan kylkikyljessä betonilattialla kääriytyen ohuisiin kankaisiin.

Valkokankaan pystytystä Sinema Leoa varten.

Tähtitien loistaessa ja tulikärpästen lennellessä alkoi illan elokuva.

Väkeä kertyi paikalle ehkä n 400-500. Täällä elokuva jo itsessään on aina kiinnostava ja paikoissa,
 joissa milloinkaan ei ole nähty liikkuvaa kuvaa pidetään elokuvassa kohtausten
 välissä tauko, selostetaan, mitä tulee tapahtumaan ja sitten katsotaan kohtaus,
 jotta ihmiset pysyvät paremmin kärryillä.

Leffa-piknik tunnelmaa :)

Leirin keittiö.

Aamupala: chapati, munkki ilman sokeria sekä älyttömän makeaa teetä. Nam! :)

Tutustumisleikkejä. Jos leikki, jossa hoetaan " Terve kaveri, mikä on sun nimesi? jne" on tuttu, tässä sitä leikitään swahiliksi. Jambo rafiki, unaitwa nani? Ninaitwa Iina! Karibu Iina! Asante! Jambo rafiki, jambo rafiki, jambo rafiki... :D

Rastityöskentelyä

Askarreltiin helmistä ristit.

Miltä tuntuu olla jonkun kuljetettavana?

Riikan rasti sai vähän lisäkorvia. Rastille osallistuja on 6,
 kaikki muut olivat vain leirin ulkopuolisia :D

Järven ylitystä :)

Taas on pari extratyyppiä yleisössä :D

Sunnuntain jumalanpalvelus. Edessä kolehtiastiat ja kolehtina tuotu riisi.

Kolehtihuutokaupassa riisi jumalanpalveluksen jälkeen.

Iloinen pieni halusi kovasti leikkiä paluumatkalla lautassa. 

Mwanzan tunnusmerkkejä, jänniä kivimuodostelmia Victoriajärvessä.
 Nuo valkoiset pilkut eivät ole roskaa linssissä vaan lintuja :P

Lähestymme Mwanzaa.

Likaiset ja väsyynet, mutta kaikin puolin tyytyväiset leiriltä kotiinpalaajat :P 

Uskontokasvatusta, harjoitteluhommia ja ensimmäinen nuortenleiri

Terveiset täältä päiväntasaajan eteläpuolelta! Meidän harjoittelu täällä alkaa olla puolivälissä. Aika on mennyt tosi nopeasti, mielettömän kivaa on ollut ja nautitaan todella meidän ajasta täällä, mutta silti te ystävät ja rakkaat siellä Suomessa olette usein mielessä ja siksi on niin mukavaa, kun kuullaan teistä jotain! :)

Ollaan useampaan otteeseen puhuttu siitä, että on niin kiva, kun saadaan nähdä ja olla osana tosi erilaisissa jutuissa täällä. Yksi meidän monista erilaisista harjoittelutehtävistä täällä on käydä kahdessa lukiossa, sisäoppilaitoksia molemmat, toinen pojille ja toinen tytöille, opettamassa uskontokasvatusta. Täällä ei käydä uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta lainkaan samantyyppistä keskustelua kuin Suomessa vaan monikulttuurisessa maassa on itsestään selvää, että uskontoa opetetaan kouluissa. Uskonnonopetus on jaettu kahteen osaan eli on kaikille yhteinen uskonnonopetus, jossa käsitellään muun muassa maailmanuskontoja ja pohditaan, kuinka eriuskontojen edustajat voivat kunnioittaa toisiaan ja elää yhdessä esimerkiksi täällä Mwanzassa. Tämä lisäksi kaikilla on oman uskonnon opetusta eli uskontokasvatusta, jolloin kaikki koulun muslimit, hindut, katoliset, protestantit jne kokoontuvat omiin luokkiinsa ja kyseisen uskontokunnan kirkosta/temppelistä on järjestetty kullekin ryhmälle opettaja. Me Riikan kanssa ollaan juuri näitä kirkon edustajia protestanttisessa uskontokasvatuksessa, jossa siis on koolla niin Tansanian ev.lut kirkkoon kuuluvia, anglikaaneja, Africa Inland Churchin jäseniä jne.

Opettaminen on siinä mielessä kivaa, että yläkoulusta lähtien opetuskielenä täällä on englanti. Emme siis tarvitse erikseen tulkkia ja vaikka oppilaiden englannin taso vaihteleekin, tuntuu että näissä kahdessa koulussa englantia puhutaan pääasiassa hyvin. Pientä haastetta opetuksen suunnittelemiseen tuo se, että kouluissa ei tosiaan harrasteta mitään pienryhmiä! Ekalla kerralla kun yritin laskea, kuinka paljon oppilaita luokassa oli, pääsin poikakoulun osalta johonkin 80 nuoreen ja tyttökoulussa menin sekaisin 96:n jälkeen. Ollaan kuitenkin aina yritetty jotain pientä toiminnallista osaa ottaa mukaan ettei nyt ihan pelkäksi ankeaksi luennoksi menisi, vaikka oppilaat istuvat kaksi samalla tuolilla ja osa pulpeteilla, kun luokka on niin ahdas.

Meidän opetuksen lisäksi tunnilla aina lauletaan, rukoillaan ja pidetään info-osuus, jonka hoitaa joku opiskelijoista, kerran jopa poikakoulussa kerättiin kolehti. Koskettava tapaus sattui viime viikolla, kun poikakoulun tunnin alkuun tuli leskiäiti kantaen selässään nuorita, ehkä puolitoistavuotiasta lastaan. Äiti kertoi, ettei hänellä ole työtä, ruokaa neljälle lapselleen ja pienin lapsista oli lisäksi kovasti sairas. Äiti toivoi myös, että hänellä olisi mahdollisuus lähettää lapsensa kouluun. Poskilla valuvia kyyneleitä pyyhkien tämä nainen kääntyi poikakoulun nuorten miesten puoleen ja pyysi apua perheelleen. Liikuttavaa oli nähdä, kun lähes satapäisessä poikajoukossa alkoi käydä kuhina, kun lähes jokainen kaivoi taskusta vähäisiä rahojaan, vei niitä luokan eteen vastuuoppilaalle, joka sitten antoi tukun rahaa leskelle, jotta tämä selviytyisi lapsineen edes hetken aikaa elämässä eteenpäin.

On ollut hauska huomata, kuinka erilaisia nämä kaksi koulua ovat. Pojista useat jäävät tunnin jälkeen usein keskustelemaan ja esittämään meille erilaisia kysymyksiä liittyen sekä opettamiimme aiheisiin, Raamattuun tai ihan vaan siihen, mitä tykätään olla Tansaniassa. Tyttökoululla meillä taas selvästi on jonkinlainen isosiskon rooli. Tytöt ottavat meidät vastaan riemulla halaten ja kädestä pidellen, kirjottavat liikuttavia kirjeitä ja pyytävät sähköpostiosoitteita, kertovat ihailevansa meitä koko sydämestään ja kysyvät vielä lähtiessä, että tulettehan varmasti taas ensi viikolla. Vaikka nämä uskontokasvatustunnit ovat monella tapaa haastavia, niin ovat ne meille myös tosi tärkeitä ja tulemme aina kotiin hyvillä mielin :)

Muutenkin meidän arkea rytmittävät harjoittelutehtävät. Minulla on keskiviikkoisin Suomi-koulua ja sen suunnittelua. On aika haastavaa, mutta samalla mielenkiintoista suunnitella kahdelle eri luokka-asteella opiskelevalle neitokaiselle omat oppimiskokonaisuudet, mitä kulloinkin käymme läpi. Toki käytössä on oppikirjat, mutta silti oppituntien suunnittelu vie aikaa. Ihan on itsekin pitänyt kertailla, että mitäs olivatkaan nyt nominit tai millä perusteilla sanoista löytyy diftongi :D Nämä tytöt siis käyvät täällä kansainvälistä koulua ja suorittavat muuten oppivelvollisuutensa siellä, mutta äidinkielen oppimäärä täytyy opiskella tulevaisuutta ajatellen itsenäisesti ja sitä tässä nyt käydään heidän kanssaan syksyn aikana vähän eteenpäin. Riikka taas kulkee keskiviikkoisin ja torstaisin Nyakatossa opettamassa neljälle eri luokalle enkkua. Opetuksen suunnittelu näyttää näin sivusta katsoen aika työläältä, mutta aina tuo tulee iloisena Nyakatosta takaisin, vaikka päivä olisi ollut pitkäkin ja kehuu kuinka kivaa tunneilla oli :)

Viime viikonloppuna oltiin Hannan ja hänen tiiminsä mukana nuortenleirillä Ukerewen saarella, jonne matkasimme kolme tuntia lautalla. Tai oikeasti se kai ei ole edes saari, mutta mantereeseen sen yhdistää niin kapea niemenkaistale, että paikalliset puhuvat siitä saarena. Oli tosi hauskaa päästä mukaan nuortenleirille näin nuorisotyönohjaajan näkökulmasta! Heti leirin järjestelyt näyttivät melko lailla erilaisilta kuin Suomessa. Ensinnäkin matkalla leirille luulimme olevamme menossa täysin toiseen paikkaa, jossa leiri lopulta oli, mutta koska alkuperäisen paikan koulussa oli vielä kokeet menossa, jäimmekin pitämään leiriä Ukerewen Galluun. Pikku muutoksia, mutta mitäpä niistä! Leirin alkupuolella etsimme nukkumapaikkaa sekä itsellemme että leiriläisille. Alkuperäinen suunnitelma oli nukkua kirkon lattialla, mutta koska aiemmin viikolla selvisi, että kirkossa ei ollut seiniä, emme voineetkaan majoittua siinä. Päädyimme nukkumaan paikallisen valtapuolueen nuorisojaoston tilojen lattialle. Vessana toimi yksi reikälattiassa-ulkohuussi ja aamuisin pääsimme hieman huljuttelemaan kainaloita naapurin perheen pesuhuoneeseen kaatamalla kipolla vettä päälle ämpäristä, jonka veden tuli riittää seitsemälle ihmiselle :)

Ennen leirin virallista alkua kukaan myöskään ei tiennyt, paljonko nuoria paikalle saapuisi, mitä tahansa 20-100 välillä oli odotettavissa. Oikeastaan suurin osa leiriläisistä saapui paikalle vasta leirin toisena päivänä, koska he olivat kalastajia ja joutuivat vielä yöllä lähtemään vesille. Lopulta leiriläisiä oli vähän päälle 30, aika kiva määrä siis! Myös käsitys nuoresta on täällä vähän eri kuin Suomessa: leirin nuorin osallistuja oli ehkä noin 8 vuotias, kun taas vanhimmat olivat 50+ setiä :D Mietin kyllä, että mitähän keskusteltavaa nämä keskenään löysivät :P

Meno leirillä oli kuitenkin oikeastaan aika samanlaista kuin Suomessa: pelattiin jalkapalloa, leikittiin, oli rastityöskentelyä, opetusta, hartauksia ja kaikkea, mitä leiriin nyt kuuluu.. miinus sauna.. se kun on täällä ulkona ihan luonnostaan! :) Erityisohjelmana ja mulle ja Riikalle tosi hienona juttuna paikalla oli molempina leiri-iltoina Sinema Leo (elokuva tänään) eli kirkon elokuva-jeeppi, joka kiertää täällä kyliä, pystyttää valkokankaan kylän keskusaukiolle ja heijastaa siihen elokuvia. Kun joskus omalla riparilla ollaan ensimmäisiä kertoja kuultu lähetystyöstä, niin silloin meille on kerrottu juuri Sinema Leosta ja siksi oltiin molemmat siitä ihan liekeissä! Ensimmäisen illan elokuvasta ei päästy ihan perille, koska se oli joku paikallinen mutta toisena iltana näytettiin perus Jeesus-leffa. Väkeä kylästä kertyi pellolle istumaan valtava määrä, ehkä 400-500 molempina iltoina. Oli kunnon leffapiknik-meininki tulikärpästen lennellessä ja ihmisten nauraessa, taputtaessa ja hurratessa. Uskomaton kokemus!

Leiri loppui sunnuntaina, mutta alusta saakka emme oikein tienneet pääsemmekö takaisin Mwanzaan jo samana päivänä vai vasta maanantaina. Koska leirin sijainti alkuperäisestä muuttui, ajattelimme sittenkin ehtivämme hyvin jo sunnuntain lauttaan. Daladalaa, jonka piti tulla hakemaan meitä, ei kuitenkaan kuulunut. Tai oikeastaan, se oli käynyt paikalla, todennut ettemme olleet valmiita, lähtenyt toiselle keikalle ja hajonnut matkalle. Ihmettelimme sitten Gallussa, että mitäs nyt tehdään ja paikalliset soittelivat useita puheluita, kun sattumalta paikalle ajoi toinen daladala tyhjänä, jonka kyytiin sitten hyppäsimme. Hurjaa vauhtia ajelimme pitkin tomuisia teitä kohti lautan lähtöpaikkaa, kunnes ehkä noin kolme kilometriä ennen satamaa autosta puhkesi rengas! Ei voi olla totta! Siinä vaiheessa lautan lähtöön oli ehkä vartti aikaa, mutta kuskimme oli päättänyt, että ehdimme lauttaa ja sanoi vaan, että mennäänpäs sitten! Hulluna sihisevällä renkaalla tai jo lähes vanteella ajoimme vielä muutaman kilometrin, kunnes kumi alkoi jo haista ja kuskinkaan mielestä enää ei voinut ajaa. Siitä sitten äkkiä kiskoimme rinkat selkään ja juoksimme, Hanna edellä papin paidassa ja flipflopeissa, kohti satamaa ja ehdimme kuin ehdimmekin lauttaan, joka muuten lähti taatusti sillä sekunnilla, kun viimeinen meistä oli paatissa! :D Olihan muuten mahtava reissu, onneksi näitä leiriejä on luvassa vielä kaksi lisää! :)

Terkuin,
Iina :)

Safari kuvina

Seeprat ja impalat ovat kaverita. 

Tässä on kafferipuhveli. 

Serengetin ruohotasankoa.

Kirahvin jalanjäljet.

Lounastauko. Autokuskit laittoivat eväät esille konepelleille, josta teimme omat annokset.
Tarjolla oli paahtoleipää, juustoa, nötköttiä, mansikkamarmelaadia, banaani, muffinssi ja mangomehu.
Luontoääninä kuuntelimme virtahepojen röhkimistä. 

Kolme leijonanpentua. 

Upea urosleijona. Pentujen isä.

Safariautot ajoivat todella lähelle eläimiä eivätkä eläimet olleet moksiskaan. 

Kirahvi ja sen herkku: akaasiapuu. Kirahvin pitää syödä 30-40kg lehtiä
 päivittäin pysyäkseen hengissä.
Aikamoinen määrä!

Tässä on maasai-kirahvi. Naaraat ja urokset erottuvat toisistaan muun muassa sarvista.
Uroksilla on pitkät ja karvalliset sarvet, kun taas naarailla on lyhyet ja vähemmän karvaiset sarvet. 

Elefantti. Tämä on vanha uros, sillä se eli yksinään. 

Hyena päiväunilla.

Sateenkaari keskellä Serengetiä.

Näkymä hotellin terassilta.

Auringonlasku savannin yllä.

Seronera lodge. Hieno hotelli, josta näkyi savanni kaikkissa ilmansuunnissa.

Hotellihuone.

Aamu savannilla. Jos safaria ei halua kokea autossa niin voi halutessaan lähteä
katsomaan eläimiä kuumailmapallosta käsin. 

Impala aamupalalla. 

Norsut olivat upeita.
Norsujen salametsästys on kuitenkin todella aktiivista ja kuulimmekin juuri, että jossain oli myrkytetty 6 norsua. Olemme kuulleet myös, että norsuja tapetaan n. 30 yksilöä päivittäin. Todella surullista.

Gnuantilooppeja. Gnuita oli Serengetissä ajoittain erittäin suurissa laumoissa. Iso vuosittainen
vaellus kohti Maasai Maran luonnonpuistoa on alkamassa, mutta meidän onneksemme
 Serengetissä oli vielä ollut sateita, joten eläimiä riitti!

Gnun yksityiskohtia.

Gnuantilooppi Ngorongoron kraaterissa. 

Thompsonin gaselleja.

Sihteerilintu oli todella eksoottinen näky! Oppaamme kertoi, että lintua kutsutaan sihteerilinnuksi sen
 höyhenpuvun takia. Sen jalkojen ja pyrstön musta väristys näyttää hameelta ja siipien vaalea väristys
näyttää valkoiselta kauluspaidalta. 

Kuinka monta seepraa on kuvassa? Seeprojen raidoitus on yksilöllinen ja sen perusteella
seeprat tunnistavat toisensa. 

Seeprat johtavat vuosittaista vaellusta. Seeprat haistavat tureen ruohon ja ne johdattavat esimerkiksi
gnuantilooppeja vehreille ruohotasangoille. 

Maasai-miesten tervetulotanssi. 

Miehet tanssivat ja lauloivat ja keskellä kuvassa oleva mies puhalteli mustaan putkeen. 

Maasai-naisten pukuloistoa.

Naisten tervetulotanssi, jossa me olimme mukana.

Perinteinen rituaalitanssi. Miehet hyppivät todella korkealle. Miehet sanoivat, että hyppiminen on heille lihaskuntoharjoittelua, muta tanssilla taitaa kuitenkin olla jokin muukin merkitys. :D

Naisten kanssa juttelemassa.

Käsintehtyjä koruja.

Naisten tanssia.

Sisällä maasai-talossa. Maassa tulisija. Kuvan ulkopuolelle jäi vanhempien ja lasten sängyt.

Maasai-talo ulkoapäin. 

Iina kävi kylässä. 

Lisää kuvateksti

Tämä tyyppi toimi oppaanamme maasai-kylässä.

Ngorongoron kraaterin reunalla. Sellainen mukava turistimies otti meille kuvan, harmi vaan,
että näkymät kraateriin on kuvan ulkopuolella :P

Jonkun sarvet oli jäänyt tähän. Taustalla Ngorongoron kraateri. 

Strutsi - ihan hillittömän suuri lintu!

Seeprat Ngorongoron kraaterissa. Taustalla sodajärven höyryt. 

Hipot polskimassa.

Aavistuksen arveluttava lounaslaatikkomme.

Röyhkeät pikkulinnut kärttivät lounastamme :D

Sarvikuono! Kyllä se on, vaikka pitää ehkä vähän käyttää mielikuvitustaan :D
Taustalla näkyy hyvin kraaterin 600 metriä korkeat seinämät. 

Turistit näköalapaikalla :)

Ngorongoron kraateri!

Karatun luterilaisessa hostellissa oli hostellikoira. Reppanalla oli vähän kierot silmät :)

Upea Jakaranda-puu matkalla Karatusta Arushaan.

Ethiopian spices and herbs tarjosi mukavan ja upeilla kuoseilla sisustetun huoneen! :D

Aavistuksen jännittävä suihku. sähköjohdot suihkun yllä on veden lämmittämistä varten :P

Cultural Heritage-museo Arushassa.

Museon pihassa oli hillitön määrä eläinpatsaita - halutessaan nekin olisi voinut ostaa!
Selvisimme Arushasta kotiin kuitenkin ilman 2 metristä norsu- tai leijonapatsasta :P
Jos joku sattuisi haluamaan tuollaisen, niin noita saa ostaa museon nettikaupasta, kuinka kätevää! :D